Pitää kai kirjottaa sitten Italiastakin. Tosissaan lähettiin viime to 13.11. aamulla kohti saapasmaata. Aamulla ku katto ikkunasta ulos nii sato vettä. Aamupäiväks saavuttiin Triesteen, entinen Slovenialle kuulunut kaupunki, mutta jonka Italia haukkas itselleen 1991 itsenäistymisen aikaan. No italialaisia siellä on kuiteskin asunut varmaan Caesarin ajoista lähtien. Pyörittiin kujia ja katuja ja sato vettä. Syötiin lounas ja häippästtiin Veronaan. Triestessä ei siis mitään ihmeellistä paitsi, että autoja suhteessa kaupungin kokoon tuntui olevan vielä enemmän kun Ljubljanassa. Siis ihan sikinsokinsekasin lipinlapinlapasesta lähteväisenlaisenloisenmoinen määrä!

Ajettiin Veronaan ja koko matkan sato vettä. Veronassa, Romeon ja Julian kaupungissa käytiin tsekkaan Julian parveke, minkä alta Romeo kävi sitä huutelee ja lisäks kateltii jokivartta ja Veronan Duomo ja vanhaa kaupunkia yleisesti. Yöntimot kauppas sateessa sateenvarjoja. Illaks piti vielä hyökätä Veronasta 100 km pohjoseen Trentoon, mistä oli buukattu hostelli. Tässä kylässä ei oikeestaan mitään ihmeellistä, ihan kuollut koko paikka, yks ravintola oli jopa auki nii sai vähän pastaa imuroitavaks. Ilmeisesti talvella eläväisempi, koska mesta on lähellä Italian alppeja ja kylä täyttyy hiihtoturisteista. Sen takia majotuttiin tänne, koska tää oli lähin paikka Garda-järveä, mistä sai halvalla yöpuun. Ja tietenkin myös Trentossa satoi vettä.

Seuraavana päivänä sade väistyi ja bruna palas normaalille paikalleen hakkasteleen. Aamupalan jälkeen Gardajärven pohjoispäädyssä sijaitsevaan kylään nimeltä Riva del Garda. Aika makee mesta, yhtäkkiä oli taas t-paita keli! Kontrasti oli mieletön, kun samaan aikaan pystyi näkemään palmuja rantabulevardilla ja yläviistossa lumihuippuisia vuoria. Ajettiin läntistä rantaa vähän alas Limone sul Gardan kylään. Paikka oli ihan kuollu, mutta pystyy kyl näkeen, et kesällä tää vuoren kyljessä roikkuva muutaman tuhannen hepun kylä on varmaan niin tupaten täynnä. No pakko oli kuitenkin poistaa pullo limoncelloo, kun oltiin oikein juoman nimikkokylässä. Ajeltiin rantaa sitten vielä alaspäin ja erkaannuttiin pikkuhiljaa länteen Milanon suuntaan.

Milano oli sitten asukasmäärältään isoin city, missä meikäläinen on tähän mennessä ollut. Wikipedia väittää metropolialueen kokonaisväkimääräksi 3,7 mioa populaa. Pikkasen hirvitti ajaa sporttifarkulla sisään siihen hornankattilaan pikku iltahämärässä. Loppujen lopuks, kiitos TomTomin selvittiin aika kivuttomasti suoraan hostellille. Hostelli, Hostel Alba (Jessicaa ei näkyny) olikin sitten hemmetin hyvä. Mun, Peterin ja hUdeliuksen huone kustansi 23€ yöltä. Tyttöjen oma huone oli 3€ yöltä kalliimpi. Fasiliteeteissa ei valittamista. Ruhosta päätellen melkomoisen määrän pizzaa ja pastaa ahtanut hostellin omistaja väitti, että halvemmalla ei Milanosta parempaa löydä.

Aloteltiin sitten euron hintasilla viinipulloilla. Italiasta ei kannata oikein muuta keittoo ostaa kun viiniä, on niin pirun halpaa. Ja halvoista hinnoista huolimatta ihan ok kamaa, ne euron pullotkin. Lähettiin sitten kaupungille. Ässänä hihasta meitsi oli sitten vetänyt meille yöelämäguideks mun viime vuoden Vaasan kämppiksen Fabricion ja sen suomalaisen tyttöystävän Emman. Eka mentiin johonkin paikallisten suosimaan pubiin missä piti juoda yli 10 prosenttista olutta ihmeellisen muotosista laseista. Lasien koot vaihteli yhdestä kuuteen litraan. No sai sieltä perussurullisia puolen litran tuoppejakin. Seuraavaks mentiin johonkin yökerhoon, en muista nimeä, missä sisäänpääsy oli kybän, mutta sillä sai sisältä kaks ihan mitä tahansa juomaa, no Long Island Ice Teata tietenkin :) Fabrizio tuli todistaneeks sen stereotypian, että suomalaiset on kyl aina ihan hirveessä tikissä. :D

Seuraavana päivänä jyskytettiin ympäri Milanoo hieman surullisin tuloksin. Meitsil pikku darra ja hiihdin nollat taulussa kaikkien muiden perässä. Päästiin pystyyn vasta klo 12 ja ekaks lähdettiin haisteleen tikettei sunnuntain koitokseen. Eka kakskytluvun sporalla keskustaan ja sitten tunnelbanalla San Sirolle. Jotenkin onnistuttiin jumittaan aamupaloineen ym. säätöineen niin kauan että kello oli jotain kolme kun oltiin siellä stadionilla vain todetaksemme, että lipunmyynti alkaa ottelupäivänä kaks tuntia ennen peliä. No takas keskustaan ja vanhaan kaupunkiin. Suunnistaminen oli vähän hankalaa kun kellään ei ollut karttaa ja vedettiin vaan vähän randomilla. No löydettiin vihdoin vanhakaupunki ja kun pärähdettiin metrosta ylös tultiin suoraan Milanon Duomon eteen, maailman kolmanneks isoin kirkko kuulemma Ikonin tietojen mukaan. Vieressä oli joku uskomaton laatubrändikauppakeskus. Ei uskaltanu mihinkään puljuun sisään mut kateltiin Louis Vuittonin, Pradan ym. näyteikkunoita. No käytiin me mäkissä siellä :D surullista vois joku ajatella, mut se ei ollukkaan tavallinen mäkki vaan McCafe, joiden olemassa olosta en ollut aikasemmin edes tiennyt, Siellä tarjoiltiin vaan kahvia ja kakkuja ym. vastaavaa schaibalaa. Mä koitin lieventää darraa kolmen desin kahvilla, croissantilla ja appelsiintuoremehulla. Loppuilta pyörittiin vaan siinä keskustan alueella ja koitettiin ettiä Armanin kauppakeskusta, mitä ei ikinä löytynyt, koska ilman karttaa suunnistaminen osoittautui mahdottomaksi ja paikalliset italialaiset neuvo meidät ainakin neljään eri suuntaan sitä etsiessä. Jossain siinä ihan keskustassa se on :) ja oltiin varmaan ihan hoodeilla, mut sit kello tuli seittemän ja kaupat meni kiinni joten se siitä sitten. Hude joutu huliseen jonkun verran: "Surullista kun käy Milanossa eikä käy edes Armanin kauppakeskuksessa!" Mentiin sitten hostellille vähän lepuuttaan ja vetään euron viinipulloja. Illalla sitten johonkin Fabrizion meille haistelemiin erasmusbileisiin ja taas sama meninki, kybällä sissä ja kaks ilmasta juomaa. Oli kyl pirun hyvä et sai Fabiin kontaktin, tuhti hostelliäijä nimittäin sano et normisti yökerhoihin Milanossa pitää pulittaa 20-25€ sisää ja juomat jotai 15€ luokkaa. No Fabrizio ties mihin kannattaa mennä!

Sunnuntaina sitten Stadio Giuseppe Meazzalle, ooo o o o oo oo! Ryysittiin lippuluukuilla eka joku 45 min ja saatiin lopulta liput piippuhyllyle 15 eskobaarii tsibale. Passi piti olla messissä lippua ostaessa, et pystyy todistaan ettei oo mikään futishuligaani englannista tai joku sekasin oleva eteläitalialainen. Niillähän on porttikielto Pohjois-Italiassa pelattaviin peleihin sen viime vuotisen poliisisurman takia. San Siron tuvassa oli reilu 58 000 kannattajaa katsastamassa AC Milanin ja Chievon välistä koitosta. Se pytinki on niin iso, et ois voinu olla paljon enemmänkin. Peli ei sinänsä ollut paras mahdollinen. Kaka sinetöi pelin ainoan ja Milanin voittomalin pilkulta. No näki kuitenkin SiriSirit, Seedorfit, Jankulovskit, Patot ja kumppanit kentällä. Kyllähän Milan sitä peliä myllytti. Illaks hurautettiin sitten reilu 500 km motaria takas Ljubljanaan. Meni pikkasen kivuttomammin kun edellisen reissun paluumatka Mostarista joku 700 km kinttupolkuja Ljubljanaan. :) Se täytyy vielä sanoa, että Italiassa on kyllä homppelin kalliit tietullit, yhteensä koko Italian reissuun meni vajaa 50 euroo tietulleihin, kun vertailuna esim. Sloveniassa saa päristellä puol vuotta motareilla 36 euron hintaan.

Huomen tulee mutsi ja faija tänne viikoks, saa toimi sitten turistiguidena, rätätätät! No ei, ihan mukavaahan se on.

Jaahas, ei niin paljoa mainittavaa männä viikolta. Flunssa- ja paskatautien kourissa on taisteltu siitä lähtien kun palattiin Bosniasta, meitsi ensiksi mainitun ja Hude jälkimmäisen kanssa. Hiljaiseloa vietettiin siis muutama päivä kunnes mun broidi, Hessu ja sen kaveri Hannu tuli pyöröhtään tänne viime viikonlopuks tai oikeestaan ne oli torstai illasta sunnuntai aamuun. Kävin noukkiin ne Ljubljanan lentokentältä Brnikistä. Kaverit oli hyväntuulisia ja olut maistu heti takakontista. :) Koukattiin ensin poikien hotellin kautta, Austria Trend Hotel neljä tähtee, pudottaan kamat ja minibaarista tyhjeni samantien kaikki alkoholipitoinen juoma :) Sit tultiin tänne meidän kämpille niin mäkin pääsin vetää keittoo. Mun ja Huden bisset oli nopeesti kadonnu, joten siirryttiin sitten pikkuhiljaa keskustaan. Hude ei vielä ripuliltaan kyennyt, se on niinku Hessu sanoo, että kun käy Pajarisella niin vesikään ei värähdä :D Mä lähin sitten näyttään vanhoille keittokonkareille vähän paikkoja. Pyörittiin sitten peruskeittotyyliin ympäriämpäri baareja ja kuppiloita hyvällä menestyksellä ja illan päätteeks otettiin vielä snägäriltä hamppari mieheen, jonka Hessu nimes heti tiiliskiveks koostumuksen ja koon mukaan. Taksilla takas kämpille sitten H&H:n hotellin kautta.

Ajattelin, että soitan aamulla klo 11 jälkeen Hessulle, eihän sen ikäset, noin 35-vuotiaat, voi tokeentua niin hirveen aikasin edellisillasta. Mutta Hessupa ehti ensin ja soitti mulle jo joskus puol yhentoista aikaan. Oli käyneet jo aamupalalla ja nyt menivät aulabaariin vetään keittoo siks aikaa, kunhan mä selviytyisin sinne ja saatais päivän ohjelma pyörähtään käyntiin. Sen verran oli pojat ottanut hapanta edellisiltana, että kun olivat päässeet takas hotellihuoneelle aamuyöllä oli Hannu päättänyt mennä kylpyyn ammeeseen jonne oli lopulta sammunut ja Hessu oli vaan räpännyt valot pois tätä huomaamatta ja mennyt nukkumaan. Oli varmaan pikkasen härö fiilis herätä jostain pilkkopimeestä ja täysin märästä paikasta aamulla :D Aika rusinana oli kuulemma ollut varpaat ja sormet.

Haettiin pojat hotellilta Huden toimiessa kuskina ja suunnattiin sitten noin 25 km päässä sijaitsevaan Slovenian neljänneksi suurimpaan kaupunkiin Kranjiin, josta piti löytymän bilistarvikekauppa. Ei meillä muuta mielenkiintoa sinne ollut, muuta kun broidi ajatteli, että vois noukkia sieltä jonkun prosyyrin taskuun niin voi sitten koto-Suomessa pistää koko reissun kulungit firman piikkiin eli siis Suomen Biljardimyynnin, jonka Iso Herrana veljeni toimii. Kun pistää firman piikkiin niin kaikki kuluthan voi sitten vähentää verotuksessa ;) Kirjanpitäjälle kuulemma riittää, että on olemassa joku lippulappu, jolla voi todistaa, että on ollut työmatkalla. No, kyllähän se Viikonloppu-renttuileminen työstä käy. :) No se perhanan Kranjin bilisäijä ei ollut himassa, kun ilmeisesti kotinsa kyljessä puljuaan piti, joten broidi nakitti nyt mut sitten metsästämään sitä prosyyriä, jonka voisin sitten toimittaa Suomeen broidille. Kranjissa ei oikeestaan sitten muuta ihmeellistä.

Käytiin näyttään sitten vielä Hessulle ja Hannulle Bledin järven ja linnan niin saatiin vähän maisemia, kulttuuria ja historiaakin reissuun sisällytettyä. Sitten takas Ljubljanaan ja loppuilta peruskaavan mukaan. Eka kunnon mätöt Cantina Mexicanassa, sitten mentiin jokivarren kuppilaan ottaan muutamia ruuansulatuslääkkeitä ja maisteltiin samalla hyvät setit vesipiipusta. Loppuillaks suunnattiin sitten jo tutuksi tulleeseen Kukkakauppaan eli Cvetlicarnaan, missä ei ollutkaan tullut käytyä sitten Sloveniaan saapumisen. Myös vanha tuttu Spela sattui olemaan paikalla edelleen yhtä sekaisin Suomesta :) Löi vetoa mun kaa, en muista mistä, että pystyy puhumaan kahden vuoden sisällä keskustelemaan suomeksi ja että aikoo muuttaa Helsinkiin, koska se on kuulemma paljon hakkasempi mesta kuin Ljubljana!

Lauantai aamuna ei Hessulla ja Hannulla sitten ollutkaan enää niin paljon virtaa kuin edellisenä aamuna. Oltiin lähetty taksilla neljän jälkeen Kukkakaupasta, mutta pojat oli sitten vetäny keittoa hotellissa vielä klo 8 asti aamulla :) Edellispäivänä oli ostettu lava bissee GT-Mondeon takakonttiin, joka oli jäänyt poikien hotellihuoneeseen. Oli siitä muutama tölkki jäänyt jäljelle korvaukseksi mulle ja Hudelle torstai-illan bissevuokrasta :) Vaikka pojat oli menny vasta kasilta aamulla nukkuun ja aamupala oli luonnollisesti jäänyt väliin niin onnistuttiin me vääntäytyyn vielä iltapäivä kello kolmeksi Postojnan maailman suurimpiin tippukiviluoliin 45 km päähän Ljubljanasta. Sloveniassa ei ole muuten tullut törmättyä japsituristeihin, mutta jos niitä haluaa nähdä niin nämä luolat on oikea paikka! Siellä luolakierroksella niitä oli satamäärin + sitten 3 darrasta suomalaista. Luolilla tosiaan riitti kokoa. Eka vedettiin lintsin vuoristoradan tapasella junalla parikolmekilsaa maan uumeniin ja sitten talsittiin noin kilometrin lenkki japanilaisten seassa. Luolan +12 asteen lämpötila tais olla ihan freesaavaa darran kannalta. Se juna, millä siellä matkattiin oli kyllä vähän hasardi, koska se veti aika haipakkaa sitä mutkasta rataa ja vähän väliä kiviseinät ja -katto viisti 10-15 cm päästä. Siinä jos ois vähän päätään kohottanu väärässä paikassa niin ois aika nopeesti saanu uuden jakauksen!

Lauantai-iltana ei pojilla ollut enää tuoretta voimaa, ehkä ihan hyväkin, sillä lento lähti seuraavana aamuna 7.45. Heitin kaverit hotellille ja ne meni suosiolla klo 21 aikaan tutimaan. Ite menin sitten kämpille nollailleen ja katteleen leffoja. Hude lähti vielä keitolle erasmus bunker dormitory partyihin, missä vietettiin yhen kansainvälisen opiskelijatoimiston tyypin synttäreitä. Ite ei kyennyt, koska piti heittää Hessu ja Hannu klo 6 aikaan aamulla kentälle, mutta Hude oli vetänyt keittoo hirveessä tikissä.

Huomenna lähetäänkin sitten Italiaan vaihteeks. Hude sanokin, että on jo vähn ikävä sinne, kun ei ole pariin viikkoon päässyt siellä käymään :) Katsastetaan Trieste, Verona, Garda-järvi ja Milano ja Giuseppe Meazza. GT-Mondeon takapenkille lähtee istumaan vanha tuttu piepzeni polatze Peter ja suomalaiset vaihtarit Eeva, Vaasan yliopistosta ja Elina Tampereen yliopistosta. Viikonloppu siis huipentuu AC Milanin ja AC ChievoVeronan väliseen huippuotteluun ;) Aiai, pääsee toivottavasti näkeen SiriSiriFuckFuckin livenä ;)

"Kauan on kärsitty vilua ja nälkää Balkanin vuorilla taistellessa..." Ehjänä takas Serbiasta ja Bosniasta & Herzegovinasta. Hienoja, uniikkeja, erilaisia, psykedeelisiä ja hakkasia mestoja. Ei ois kyl uskonu että näihin maihin ja näihin kaupunkeihinkin meikäläinen tulee päätymään ennemmin kuin esim. Berliiniin, Lontooseen tai Pariisiin :P Mut ei voi valittaa, päin vastoin, Balkania voi todellakin suositella matkakohteena. Jengillä on ehkä vähän turhia pelkoja ja harhakuvia näistä maista yleisesti ottaen, mut hei cheeseballs se sota on ohi jo!



Matkaan mukaan mun ja Huden lisäks lähti kova kaksikko puolasta, meidän kämppis Peter ja Mateusz samasta yliopistosta Warsovasta, aikamoinen hulisija tämä jälkimmäinen. :) Eka päräytettiin Belgradiin. Suora motari Ljubljanasta perille reilu 500 km. Matka taittu noin 4,5 h taukoineen kun sporttifarkku kulki äärirajoilla, siellä mitää nopeusrajoituksia valvota :P Ekana iltana ei ehditty vielä oikeen tutustua kunnolla kaupunkiin, syömässä ehdittiin käydä ja sit tultiin takas hostellille vetään ilmasta bissee ja rakijaa. Hostelli makso 9€ per jätkä yhdeltä yöltä ja tarjos ilmaset keitot joka ilta, aikamoista! Yllättävän paljon ausseja ja jenkkejä pyöri siellä. Koitettiin sit ettii jotain baaria yöllä, mikä osoittautukin hakalammaks tehtäväks kun luultin. Hostellin omistaja ohjas meidät eka tonavan varressa oleviin jokilaivoihin, joita siellä oli jonossa ku rekkoja vaalimaalla. Niissä ei vaan ollu mitään meininkiä, kuulemma kesällä, ylläri ylläri, enemmän. No päästiin ainakin matkustaan hakkasella taksilla, 20v vanhalla ex-Jugoslavian omalla pikkuautomerkki Yugolla, kolme jätkää takapenkillä sillit purkissa. Keskustasta löydettiin sit paremman näkönen mesta, mut sit ei päästykkään sisään, koska meillä ei ollu mitään varausta. Sen nyt ymmärtää ettei pääse vippipuolelle ilman varausta, mut ees koko mestaan. Se oli uutta. No lopulta pari tuntia sen jälkeen kun oltiin lähdetty hostellista löydettiin aika hyvä yökerho, johon päästiin sisäänkin, Teathro. Ihan tupaten täynnä jengiä. Siellä yritettiin sitten päästä VIP-puolelle yläkertaan, kahteen otteeseenkin, mikä ei tietenkään onnistunut. Sitten onnistuttiin kadottan Hude väenpaljouteen ja mä tulin lopulta Mateuszksen kanssa takas hostellille. Tsekattiin auto matkalla ja lippulappu oli tullu tuulilasiin, ritinrätin. Myöhemmin kävi ilmi, että Hude oli päässy VIP-puolelle, kun oli tarpeeks kauan jaksanut taistella henkilökunnan kanssa. Ne oli vaatinu taas resevationia Hudelta, mutta lause "How the hell I can have a resevation, I'm finnish!" Oli lopulta toiminu :)



Belgrad on aika iso city, miljoonakaupunki. Aika kaukana kyllä maailman kauneimmista kylistä, mutta kuten LonelyPlanet Eastern Europekin sanoo, siellä kaikki panostaakin biletykseen ja keitotukseen. Ainoa kunnon nähtävyys on oikeastaan iso linnoitus, isoin missä oon ikinä ollut, Tonavan mutkassa. Oli ihan hakkanen mesta ja ihme kyllä sinne pääs ilmaseks sisään. Vanhaa sotakalustoa oli esillä melko hulppeasti ulkoilmamuseon tyyliin. Juusolle ois kyl riittäny kuolattavaa kaikista niistä tankeista, torpedon laukaisualustoista, ilmatorjuntatykeistä jne. Nämä oli siis II MS:n aikasta kalustoa. Linnoituksesta oli myös aika hyvät näkymät, sai parit hakkaset fotot Serbian vapauden symbolin patsaalta. Käytiin vielä kattomassa Serbian armeijan ja turvallisuuspalvelun päämajan entisiä rakennuksia lähellä keskustaa, jotka NATO pommitti reikäjuustoks 1999. Aika karu näky, voi vaan kuvitella, jos Eduskuntatalokin ois samassa kuosissa Stadissa! Illalla käytiin pyörähtämässä sitten vielä Belgradin Silicon Valleyssa ja sanan varsinainen merkitys tässä tapauksessa on pikkasen eri kuin mitä Silicon Valley on Californiassa :) arvaatte varmaan tai jätetään arvailujen varaan :) Otettiin vähän iisimmin, koska seuraavana päivänä edessä oli reilun 300km ajorupeama uskomattoman surullisia teitä pitkin Sarajevoon. Serbia ja Bosniahan ei tunnetusti ole mitään parhaimpia naapureita, joten mitään kunnollista tietäkään näiden kahden maan pääkaupunkien välille ei ole saatu aikaan. Belgradin parkkipaikasta ehti sitten kertyä 3 tikettiä, kaikki saman suuruisia, reilu 1500 dinaria eli parikyt euroo eli yhteensä 60 eskoo, hah ei olla kyl maksamassa ellei Hämevaaraan ilmesty postissa jotain karhukirjeitä :P Saa nähä pystyyks ne jäljittää sporttifarkkuu.



Säästettiin matkassa Sarajevoon vähän bensakustannuksia, kun Belgradin hostellista tuli mukaan yks australialaiskiehinen, joka oli suunnilleen käynyt joka toisessa maailman maassa, mm. Ecuadorissa, Mongoliassa ja Levillä. Sarajevon hostelli kustansi 10€ per jätkä/yö. Hostellin ulosanti oli kyllä brutaalein, missä oon ollu, seinät oli kuin pommituksen jäljiltä, sisältä kyllä ihme kyllä ihan ok kunnossa. Ekalta illalta mainitsemisen arvonen paikka on Bagdad Cafe, jossa käytiin röyhyttelemässä vähän vesipiippua, aika rento mesta, sai loikoilla sohvilla ja musiikki oli just chillii housee, mui bien!



Seuraavana päivän päästiin oikein kunnon local heron kanssa hakkaselle Sarajevotourille. Oppaamme, Tarek, noin 35v jannu oli ollu nuorena poikana mukana sodassa, kun serbit piiritti Sarajevoa 1992-95. Ei ollut sentään joutunu tappaan ketään, onneks, mutta kerto että hänen kaveri oli tappanu neljä serbiä sodan aikana ja näkee vieläkin painajaisia. Ei kyllä kateeks käy, mutta tutustuminen sotatantereisiin ja vanhoihin kasineljä talviolympialaisten kisauspaikkoihin oli erittäin mielenkiintoista. Tarek esitteli mestoja maanisella innolla ja melko kieroutuneiden bosnialaisvitsien sävyttämänä. Huumori tuntuu selkeesti olevan keino käsitellä kevyemmin raskaita sotamuistoja. Tarek nimittäin kerto muun muassa että: "If you had a goat during the war, you were very rich man. You got cheese, milk and sometimes even a girlfriend!"



Ekana käytiin tunnelimuseossa. Sarajevolaisten ainoa ulospääsy kaupungista sodan aikana oli 800m pitkä metrin leveä ja 1,6 m korkea käsivoimin kaivettu tunneli lentokentän ali. Kaupunki sijaitsee solassa ja serbit väijy joka puolella vuorilla. Ainoastaan lentokentän kohdalla ei ollut serbi miehitystä, mut jos yritit baanata juoksemalla kiitoratojen yli olit helppo maali serbisnaippereille. Sebithän oli nimittäin sen verran sekasin, että ne ampu kaiken mikä liikku, ei pelkästään bosnian sotilaita vaan myös naisia ja lapsia ja muita siviilejä, joita kuoli sodan aikana tuhatmäärin. Käytiin siis tunnelimuseossa, talossa missä oli tunnelin alkupää lentokentän toiselle puolelle, päästiin vähän matkaa käveleen tunneliin ja nähtiin kaiken näköstä tilpehööriä, minkä avulla Bosnian pojat oli pärjäilly sodan aikana, tupakka-askit oli muun muassa tehty sanomalehdistä, joka Tarekin mukaan oli kätevää, koska silloin röökitauon lomassa pystyi myös lukemaan päivän uutiset :P



Seuraavaks matkattiin ylös vuorille, jossa serbit aikoinaan majaili ja missä myös pahoin rapistuneet olympiakisojen monet suorituspaikat sijaitsevat. Ylhäältä näki makeesti koko kaupungin ja sai käsityksen, miten helppoja maalitauluja ihmiset alhaalla laaksossa oli jos erehtyi kadulle kävelemään. Käveltiin alas vanhaa olympiakelkkailuränniä pitkin, missä oli luodin reikiä ja kranaatin koloja, metsään ei voinut mennä kävelemään, koska siellä on viel sata määrin purkamattomia miinoja. Nähtiin vaan esim parinkymmenen metrin päässä tien reunasta punainen tolppa pääkallon kuvalla, joka varoitti siinä kohdassa sijaitsevasta miinasta. Kokemus oli kyllä erittäin mielenkiintoinen, kelatkaa nyt, samassa paikassa on kymmenen vuoden sisällä ollut olympialaiset ja sota. Kaks mahdollisimman ääripäistä asiaa, käveleminen siinä kelkkarännissä anto kyllä aika psykedeelisen ja paradoksaalisen fiiliksen. Pari leffaa, joita suosittelen aihepiiristä: The Hunting Party (Richard Gere) ja Welcome to Sarajevo (Woody Harrelson). Tarek on muuten ihan Harrelsonin näkönen ja väittikin, että itse asiassa Woody näytteli häntä kyseisessä leffassa :P Illalla pyörittiin sitten Sarajevon baareissa Tarekin johdolla, jaksa niistä selittää sen enempää. Selitäny siitä aihepiiristä jo niin palj muiden kaupunkien kohdalla :) Aika makee kaupunki kyl Sarajevo siitä huolimatta, että sodan loppumisesta on vain 13 v.



Lauantaiks sitten paljon hehkutettuun Mostariin, vaan sata kilsaa Sarajevosta. Voi kyl arvata, että tää mesta on uskomaton turistirysä kesällä. Kupunki sijaitsee joen varressa, jonka ylittää parikyt metrii korkee silta, alunperin rakennettu 1500-luvulla, mutta joka pommitettiin schaibalaksi sodan aikana, nyt tosin rekonstruoitu. Paikalliset jannut hyppii sillalta maksua vastaan ja teinitytöt kuolaa atleettisten hyppääjien perään. Alue on kyllä aika hakkasen näkönen paikka sisältäen pienen, mutta hyvin idyllisen Mostarin vanhan kaupungin. Myös Unescon perintökohde nykyään.

Mostar on aika pieni kaupunki ja sen ehtii kyllä hyvin käymään läpi päivässä. Vanhan kaupungin lisäksi voi tutkailla pystyynkuoleita talontorsoja pommiusten jäljiltä. Mostarissa tällasia taloja tuntuu, ihme kyllä, olevan vielä enemmän ku Sarajevossa. Paikkapaikoin pystyy melkein aistimaan jopa aavekaupunkimaista tunnelmaa. Hämärää mennä sisään jumalattoman kokoseen talon rotiskoon, kun samalla pystyy kuvittelemaan, että okei tässä on ollut pyörivä ovi, tää tila on selvästikin ollut joku rätti ja lumppu kauppa, tossa on ollut hissit yläkertaan jne.

Oltiin ehkä vähän huonoon aikaan Mostarissa, kun turistikausi on käytännössä kokonaan ohi, ei oikein jengiä enää hirveesti. Paras aika ois varmaan tulla loppukesästä, kun suurimmat turistiluamat on jo kaikonneet, mutta silti on vielä jengiä. Ei pystytty menemään Ali Baba night clubiin, mitä oli kovasti hehkutettu, koska se on vaan kesällä auki. Kuultiin kuitenkin, että paikka on lähellä sitä joen ylittävää maailmanperintösiltaa jossain luolassa siinä joen varressa. Kuulemma koko Balkanin makein mesta, ois kyl todellakin halunnut nähdä sen mut ehkä sit hamassa tulevaisuudessa. Mentiin sitten johonkin Oxygen-night clubiin, mikä on kuulemma ainoo mesta tähän aikaan vuodesta, missä on jengiä. No se oli aika peruspaikka täynnä peruksen näköstä jengiä. Mä lähin vähän aikasemmin nukkuun, koska olin ajovuorossa seuraavana päivänä. Hude oli kuitenkin saanut selville juteltuaan paikallisten kanssa baarissa, että kaikki se peruksen näkönen jengi oli suurimmaks osaks muslimeja :D Mostarissa on vähän erilaisia muslimeja, harva käyttää huiveja ja ne vetää keittoo ja harrastaa esiaviollista seksiä siinä missä kaikki muutkin, siinä ei Koraanit paljon paina. Hude oli myös kysynyt, mitä ne tekis jos ne sais esim. Ratko Mladicin käsiinsä. Nylkeminen ja sen jälkeen suolassa kierittäminen oli vastauksena! Tosin useimmille varmaan riittäis, että äijä saatais Haagiin, kuten kollegansa Radovan Karadzic.

Balkanin kierroksen vikana päivänä pistäydyttiin vielä Mostarin lähistöllä sijaitsevilla vesiputouksilla. Hakkanen mesta, ehkä 30 metriä korkeet vesiputoukset muodosti puolikuun muotoisen kaarteen ja pienen lammen sen alapuolelle, johon pystyi menemään uimaan. Vesi oli kyllä perkeleen kylmää aluksi, ehkä 13-14 asteista, mutta meitsi uiskenteli urhoollisesti vesiputousten alla viitisen minuuttia. Ehdottomasti kyllä makein mesta, missä oon ikinä ollut uimassa. Kun oli hulissut vedessä vähän aikaa ja sai kropan lämpimäksi niin uiminen siellä oli kyllä uskomattoman freesiä. Täytyy olla Peterin kaa samaa mieltä ja todeta, että uiminen tässä mestassa on maailman paras darran parannus lääke. Peter oli täällä nyt jon toista kertaa parantamassa darraa :) Vesi on tässä paikassa aina yhtä kylmää, myös kesällä, koska vesi tulee suoraan vuorilta.

Tän jälkeen päräytettiin sitten takas Ljubljanaan ja oltiin perilla loppujen lopuks kolmelta su ja ma välisenä yönä. Samalla meni sporttifarkun mittarissa 200 kiloo rikki. Kyllä varmaan muutama kilo vielä tulee. Seuraavaks varmaan Itävaltaan, Liechtensteiniin, Sveitsiin ja Italiaan ;) No, mun broidi tulee tosin käymään tässä välissä.