"Kauan on kärsitty vilua ja nälkää Balkanin vuorilla taistellessa..." Ehjänä takas Serbiasta ja Bosniasta & Herzegovinasta. Hienoja, uniikkeja, erilaisia, psykedeelisiä ja hakkasia mestoja. Ei ois kyl uskonu että näihin maihin ja näihin kaupunkeihinkin meikäläinen tulee päätymään ennemmin kuin esim. Berliiniin, Lontooseen tai Pariisiin :P Mut ei voi valittaa, päin vastoin, Balkania voi todellakin suositella matkakohteena. Jengillä on ehkä vähän turhia pelkoja ja harhakuvia näistä maista yleisesti ottaen, mut hei cheeseballs se sota on ohi jo!
Matkaan mukaan mun ja Huden lisäks lähti kova kaksikko puolasta, meidän kämppis Peter ja Mateusz samasta yliopistosta Warsovasta, aikamoinen hulisija tämä jälkimmäinen. :) Eka päräytettiin Belgradiin. Suora motari Ljubljanasta perille reilu 500 km. Matka taittu noin 4,5 h taukoineen kun sporttifarkku kulki äärirajoilla, siellä mitää nopeusrajoituksia valvota :P Ekana iltana ei ehditty vielä oikeen tutustua kunnolla kaupunkiin, syömässä ehdittiin käydä ja sit tultiin takas hostellille vetään ilmasta bissee ja rakijaa. Hostelli makso 9€ per jätkä yhdeltä yöltä ja tarjos ilmaset keitot joka ilta, aikamoista! Yllättävän paljon ausseja ja jenkkejä pyöri siellä. Koitettiin sit ettii jotain baaria yöllä, mikä osoittautukin hakalammaks tehtäväks kun luultin. Hostellin omistaja ohjas meidät eka tonavan varressa oleviin jokilaivoihin, joita siellä oli jonossa ku rekkoja vaalimaalla. Niissä ei vaan ollu mitään meininkiä, kuulemma kesällä, ylläri ylläri, enemmän. No päästiin ainakin matkustaan hakkasella taksilla, 20v vanhalla ex-Jugoslavian omalla pikkuautomerkki Yugolla, kolme jätkää takapenkillä sillit purkissa. Keskustasta löydettiin sit paremman näkönen mesta, mut sit ei päästykkään sisään, koska meillä ei ollu mitään varausta. Sen nyt ymmärtää ettei pääse vippipuolelle ilman varausta, mut ees koko mestaan. Se oli uutta. No lopulta pari tuntia sen jälkeen kun oltiin lähdetty hostellista löydettiin aika hyvä yökerho, johon päästiin sisäänkin, Teathro. Ihan tupaten täynnä jengiä. Siellä yritettiin sitten päästä VIP-puolelle yläkertaan, kahteen otteeseenkin, mikä ei tietenkään onnistunut. Sitten onnistuttiin kadottan Hude väenpaljouteen ja mä tulin lopulta Mateuszksen kanssa takas hostellille. Tsekattiin auto matkalla ja lippulappu oli tullu tuulilasiin, ritinrätin. Myöhemmin kävi ilmi, että Hude oli päässy VIP-puolelle, kun oli tarpeeks kauan jaksanut taistella henkilökunnan kanssa. Ne oli vaatinu taas resevationia Hudelta, mutta lause "How the hell I can have a resevation, I'm finnish!" Oli lopulta toiminu :)
Belgrad on aika iso city, miljoonakaupunki. Aika kaukana kyllä maailman kauneimmista kylistä, mutta kuten LonelyPlanet Eastern Europekin sanoo, siellä kaikki panostaakin biletykseen ja keitotukseen. Ainoa kunnon nähtävyys on oikeastaan iso linnoitus, isoin missä oon ikinä ollut, Tonavan mutkassa. Oli ihan hakkanen mesta ja ihme kyllä sinne pääs ilmaseks sisään. Vanhaa sotakalustoa oli esillä melko hulppeasti ulkoilmamuseon tyyliin. Juusolle ois kyl riittäny kuolattavaa kaikista niistä tankeista, torpedon laukaisualustoista, ilmatorjuntatykeistä jne. Nämä oli siis II MS:n aikasta kalustoa. Linnoituksesta oli myös aika hyvät näkymät, sai parit hakkaset fotot Serbian vapauden symbolin patsaalta. Käytiin vielä kattomassa Serbian armeijan ja turvallisuuspalvelun päämajan entisiä rakennuksia lähellä keskustaa, jotka NATO pommitti reikäjuustoks 1999. Aika karu näky, voi vaan kuvitella, jos Eduskuntatalokin ois samassa kuosissa Stadissa! Illalla käytiin pyörähtämässä sitten vielä Belgradin Silicon Valleyssa ja sanan varsinainen merkitys tässä tapauksessa on pikkasen eri kuin mitä Silicon Valley on Californiassa :) arvaatte varmaan tai jätetään arvailujen varaan :) Otettiin vähän iisimmin, koska seuraavana päivänä edessä oli reilun 300km ajorupeama uskomattoman surullisia teitä pitkin Sarajevoon. Serbia ja Bosniahan ei tunnetusti ole mitään parhaimpia naapureita, joten mitään kunnollista tietäkään näiden kahden maan pääkaupunkien välille ei ole saatu aikaan. Belgradin parkkipaikasta ehti sitten kertyä 3 tikettiä, kaikki saman suuruisia, reilu 1500 dinaria eli parikyt euroo eli yhteensä 60 eskoo, hah ei olla kyl maksamassa ellei Hämevaaraan ilmesty postissa jotain karhukirjeitä :P Saa nähä pystyyks ne jäljittää sporttifarkkuu.
Säästettiin matkassa Sarajevoon vähän bensakustannuksia, kun Belgradin hostellista tuli mukaan yks australialaiskiehinen, joka oli suunnilleen käynyt joka toisessa maailman maassa, mm. Ecuadorissa, Mongoliassa ja Levillä. Sarajevon hostelli kustansi 10€ per jätkä/yö. Hostellin ulosanti oli kyllä brutaalein, missä oon ollu, seinät oli kuin pommituksen jäljiltä, sisältä kyllä ihme kyllä ihan ok kunnossa. Ekalta illalta mainitsemisen arvonen paikka on Bagdad Cafe, jossa käytiin röyhyttelemässä vähän vesipiippua, aika rento mesta, sai loikoilla sohvilla ja musiikki oli just chillii housee, mui bien!
Seuraavana päivän päästiin oikein kunnon local heron kanssa hakkaselle Sarajevotourille. Oppaamme, Tarek, noin 35v jannu oli ollu nuorena poikana mukana sodassa, kun serbit piiritti Sarajevoa 1992-95. Ei ollut sentään joutunu tappaan ketään, onneks, mutta kerto että hänen kaveri oli tappanu neljä serbiä sodan aikana ja näkee vieläkin painajaisia. Ei kyllä kateeks käy, mutta tutustuminen sotatantereisiin ja vanhoihin kasineljä talviolympialaisten kisauspaikkoihin oli erittäin mielenkiintoista. Tarek esitteli mestoja maanisella innolla ja melko kieroutuneiden bosnialaisvitsien sävyttämänä. Huumori tuntuu selkeesti olevan keino käsitellä kevyemmin raskaita sotamuistoja. Tarek nimittäin kerto muun muassa että: "If you had a goat during the war, you were very rich man. You got cheese, milk and sometimes even a girlfriend!"
Ekana käytiin tunnelimuseossa. Sarajevolaisten ainoa ulospääsy kaupungista sodan aikana oli 800m pitkä metrin leveä ja 1,6 m korkea käsivoimin kaivettu tunneli lentokentän ali. Kaupunki sijaitsee solassa ja serbit väijy joka puolella vuorilla. Ainoastaan lentokentän kohdalla ei ollut serbi miehitystä, mut jos yritit baanata juoksemalla kiitoratojen yli olit helppo maali serbisnaippereille. Sebithän oli nimittäin sen verran sekasin, että ne ampu kaiken mikä liikku, ei pelkästään bosnian sotilaita vaan myös naisia ja lapsia ja muita siviilejä, joita kuoli sodan aikana tuhatmäärin. Käytiin siis tunnelimuseossa, talossa missä oli tunnelin alkupää lentokentän toiselle puolelle, päästiin vähän matkaa käveleen tunneliin ja nähtiin kaiken näköstä tilpehööriä, minkä avulla Bosnian pojat oli pärjäilly sodan aikana, tupakka-askit oli muun muassa tehty sanomalehdistä, joka Tarekin mukaan oli kätevää, koska silloin röökitauon lomassa pystyi myös lukemaan päivän uutiset :P
Seuraavaks matkattiin ylös vuorille, jossa serbit aikoinaan majaili ja missä myös pahoin rapistuneet olympiakisojen monet suorituspaikat sijaitsevat. Ylhäältä näki makeesti koko kaupungin ja sai käsityksen, miten helppoja maalitauluja ihmiset alhaalla laaksossa oli jos erehtyi kadulle kävelemään. Käveltiin alas vanhaa olympiakelkkailuränniä pitkin, missä oli luodin reikiä ja kranaatin koloja, metsään ei voinut mennä kävelemään, koska siellä on viel sata määrin purkamattomia miinoja. Nähtiin vaan esim parinkymmenen metrin päässä tien reunasta punainen tolppa pääkallon kuvalla, joka varoitti siinä kohdassa sijaitsevasta miinasta. Kokemus oli kyllä erittäin mielenkiintoinen, kelatkaa nyt, samassa paikassa on kymmenen vuoden sisällä ollut olympialaiset ja sota. Kaks mahdollisimman ääripäistä asiaa, käveleminen siinä kelkkarännissä anto kyllä aika psykedeelisen ja paradoksaalisen fiiliksen. Pari leffaa, joita suosittelen aihepiiristä: The Hunting Party (Richard Gere) ja Welcome to Sarajevo (Woody Harrelson). Tarek on muuten ihan Harrelsonin näkönen ja väittikin, että itse asiassa Woody näytteli häntä kyseisessä leffassa :P Illalla pyörittiin sitten Sarajevon baareissa Tarekin johdolla, jaksa niistä selittää sen enempää. Selitäny siitä aihepiiristä jo niin palj muiden kaupunkien kohdalla :) Aika makee kaupunki kyl Sarajevo siitä huolimatta, että sodan loppumisesta on vain 13 v.
Lauantaiks sitten paljon hehkutettuun Mostariin, vaan sata kilsaa Sarajevosta. Voi kyl arvata, että tää mesta on uskomaton turistirysä kesällä. Kupunki sijaitsee joen varressa, jonka ylittää parikyt metrii korkee silta, alunperin rakennettu 1500-luvulla, mutta joka pommitettiin schaibalaksi sodan aikana, nyt tosin rekonstruoitu. Paikalliset jannut hyppii sillalta maksua vastaan ja teinitytöt kuolaa atleettisten hyppääjien perään. Alue on kyllä aika hakkasen näkönen paikka sisältäen pienen, mutta hyvin idyllisen Mostarin vanhan kaupungin. Myös Unescon perintökohde nykyään.
Mostar on aika pieni kaupunki ja sen ehtii kyllä hyvin käymään läpi päivässä. Vanhan kaupungin lisäksi voi tutkailla pystyynkuoleita talontorsoja pommiusten jäljiltä. Mostarissa tällasia taloja tuntuu, ihme kyllä, olevan vielä enemmän ku Sarajevossa. Paikkapaikoin pystyy melkein aistimaan jopa aavekaupunkimaista tunnelmaa. Hämärää mennä sisään jumalattoman kokoseen talon rotiskoon, kun samalla pystyy kuvittelemaan, että okei tässä on ollut pyörivä ovi, tää tila on selvästikin ollut joku rätti ja lumppu kauppa, tossa on ollut hissit yläkertaan jne.
Oltiin ehkä vähän huonoon aikaan Mostarissa, kun turistikausi on käytännössä kokonaan ohi, ei oikein jengiä enää hirveesti. Paras aika ois varmaan tulla loppukesästä, kun suurimmat turistiluamat on jo kaikonneet, mutta silti on vielä jengiä. Ei pystytty menemään Ali Baba night clubiin, mitä oli kovasti hehkutettu, koska se on vaan kesällä auki. Kuultiin kuitenkin, että paikka on lähellä sitä joen ylittävää maailmanperintösiltaa jossain luolassa siinä joen varressa. Kuulemma koko Balkanin makein mesta, ois kyl todellakin halunnut nähdä sen mut ehkä sit hamassa tulevaisuudessa. Mentiin sitten johonkin Oxygen-night clubiin, mikä on kuulemma ainoo mesta tähän aikaan vuodesta, missä on jengiä. No se oli aika peruspaikka täynnä peruksen näköstä jengiä. Mä lähin vähän aikasemmin nukkuun, koska olin ajovuorossa seuraavana päivänä. Hude oli kuitenkin saanut selville juteltuaan paikallisten kanssa baarissa, että kaikki se peruksen näkönen jengi oli suurimmaks osaks muslimeja :D Mostarissa on vähän erilaisia muslimeja, harva käyttää huiveja ja ne vetää keittoo ja harrastaa esiaviollista seksiä siinä missä kaikki muutkin, siinä ei Koraanit paljon paina. Hude oli myös kysynyt, mitä ne tekis jos ne sais esim. Ratko Mladicin käsiinsä. Nylkeminen ja sen jälkeen suolassa kierittäminen oli vastauksena! Tosin useimmille varmaan riittäis, että äijä saatais Haagiin, kuten kollegansa Radovan Karadzic.
Balkanin kierroksen vikana päivänä pistäydyttiin vielä Mostarin lähistöllä sijaitsevilla vesiputouksilla. Hakkanen mesta, ehkä 30 metriä korkeet vesiputoukset muodosti puolikuun muotoisen kaarteen ja pienen lammen sen alapuolelle, johon pystyi menemään uimaan. Vesi oli kyllä perkeleen kylmää aluksi, ehkä 13-14 asteista, mutta meitsi uiskenteli urhoollisesti vesiputousten alla viitisen minuuttia. Ehdottomasti kyllä makein mesta, missä oon ikinä ollut uimassa. Kun oli hulissut vedessä vähän aikaa ja sai kropan lämpimäksi niin uiminen siellä oli kyllä uskomattoman freesiä. Täytyy olla Peterin kaa samaa mieltä ja todeta, että uiminen tässä mestassa on maailman paras darran parannus lääke. Peter oli täällä nyt jon toista kertaa parantamassa darraa :) Vesi on tässä paikassa aina yhtä kylmää, myös kesällä, koska vesi tulee suoraan vuorilta.
Tän jälkeen päräytettiin sitten takas Ljubljanaan ja oltiin perilla loppujen lopuks kolmelta su ja ma välisenä yönä. Samalla meni sporttifarkun mittarissa 200 kiloo rikki. Kyllä varmaan muutama kilo vielä tulee. Seuraavaks varmaan Itävaltaan, Liechtensteiniin, Sveitsiin ja Italiaan ;) No, mun broidi tulee tosin käymään tässä välissä.
Matkaan mukaan mun ja Huden lisäks lähti kova kaksikko puolasta, meidän kämppis Peter ja Mateusz samasta yliopistosta Warsovasta, aikamoinen hulisija tämä jälkimmäinen. :) Eka päräytettiin Belgradiin. Suora motari Ljubljanasta perille reilu 500 km. Matka taittu noin 4,5 h taukoineen kun sporttifarkku kulki äärirajoilla, siellä mitää nopeusrajoituksia valvota :P Ekana iltana ei ehditty vielä oikeen tutustua kunnolla kaupunkiin, syömässä ehdittiin käydä ja sit tultiin takas hostellille vetään ilmasta bissee ja rakijaa. Hostelli makso 9€ per jätkä yhdeltä yöltä ja tarjos ilmaset keitot joka ilta, aikamoista! Yllättävän paljon ausseja ja jenkkejä pyöri siellä. Koitettiin sit ettii jotain baaria yöllä, mikä osoittautukin hakalammaks tehtäväks kun luultin. Hostellin omistaja ohjas meidät eka tonavan varressa oleviin jokilaivoihin, joita siellä oli jonossa ku rekkoja vaalimaalla. Niissä ei vaan ollu mitään meininkiä, kuulemma kesällä, ylläri ylläri, enemmän. No päästiin ainakin matkustaan hakkasella taksilla, 20v vanhalla ex-Jugoslavian omalla pikkuautomerkki Yugolla, kolme jätkää takapenkillä sillit purkissa. Keskustasta löydettiin sit paremman näkönen mesta, mut sit ei päästykkään sisään, koska meillä ei ollu mitään varausta. Sen nyt ymmärtää ettei pääse vippipuolelle ilman varausta, mut ees koko mestaan. Se oli uutta. No lopulta pari tuntia sen jälkeen kun oltiin lähdetty hostellista löydettiin aika hyvä yökerho, johon päästiin sisäänkin, Teathro. Ihan tupaten täynnä jengiä. Siellä yritettiin sitten päästä VIP-puolelle yläkertaan, kahteen otteeseenkin, mikä ei tietenkään onnistunut. Sitten onnistuttiin kadottan Hude väenpaljouteen ja mä tulin lopulta Mateuszksen kanssa takas hostellille. Tsekattiin auto matkalla ja lippulappu oli tullu tuulilasiin, ritinrätin. Myöhemmin kävi ilmi, että Hude oli päässy VIP-puolelle, kun oli tarpeeks kauan jaksanut taistella henkilökunnan kanssa. Ne oli vaatinu taas resevationia Hudelta, mutta lause "How the hell I can have a resevation, I'm finnish!" Oli lopulta toiminu :)
Belgrad on aika iso city, miljoonakaupunki. Aika kaukana kyllä maailman kauneimmista kylistä, mutta kuten LonelyPlanet Eastern Europekin sanoo, siellä kaikki panostaakin biletykseen ja keitotukseen. Ainoa kunnon nähtävyys on oikeastaan iso linnoitus, isoin missä oon ikinä ollut, Tonavan mutkassa. Oli ihan hakkanen mesta ja ihme kyllä sinne pääs ilmaseks sisään. Vanhaa sotakalustoa oli esillä melko hulppeasti ulkoilmamuseon tyyliin. Juusolle ois kyl riittäny kuolattavaa kaikista niistä tankeista, torpedon laukaisualustoista, ilmatorjuntatykeistä jne. Nämä oli siis II MS:n aikasta kalustoa. Linnoituksesta oli myös aika hyvät näkymät, sai parit hakkaset fotot Serbian vapauden symbolin patsaalta. Käytiin vielä kattomassa Serbian armeijan ja turvallisuuspalvelun päämajan entisiä rakennuksia lähellä keskustaa, jotka NATO pommitti reikäjuustoks 1999. Aika karu näky, voi vaan kuvitella, jos Eduskuntatalokin ois samassa kuosissa Stadissa! Illalla käytiin pyörähtämässä sitten vielä Belgradin Silicon Valleyssa ja sanan varsinainen merkitys tässä tapauksessa on pikkasen eri kuin mitä Silicon Valley on Californiassa :) arvaatte varmaan tai jätetään arvailujen varaan :) Otettiin vähän iisimmin, koska seuraavana päivänä edessä oli reilun 300km ajorupeama uskomattoman surullisia teitä pitkin Sarajevoon. Serbia ja Bosniahan ei tunnetusti ole mitään parhaimpia naapureita, joten mitään kunnollista tietäkään näiden kahden maan pääkaupunkien välille ei ole saatu aikaan. Belgradin parkkipaikasta ehti sitten kertyä 3 tikettiä, kaikki saman suuruisia, reilu 1500 dinaria eli parikyt euroo eli yhteensä 60 eskoo, hah ei olla kyl maksamassa ellei Hämevaaraan ilmesty postissa jotain karhukirjeitä :P Saa nähä pystyyks ne jäljittää sporttifarkkuu.
Säästettiin matkassa Sarajevoon vähän bensakustannuksia, kun Belgradin hostellista tuli mukaan yks australialaiskiehinen, joka oli suunnilleen käynyt joka toisessa maailman maassa, mm. Ecuadorissa, Mongoliassa ja Levillä. Sarajevon hostelli kustansi 10€ per jätkä/yö. Hostellin ulosanti oli kyllä brutaalein, missä oon ollu, seinät oli kuin pommituksen jäljiltä, sisältä kyllä ihme kyllä ihan ok kunnossa. Ekalta illalta mainitsemisen arvonen paikka on Bagdad Cafe, jossa käytiin röyhyttelemässä vähän vesipiippua, aika rento mesta, sai loikoilla sohvilla ja musiikki oli just chillii housee, mui bien!
Seuraavana päivän päästiin oikein kunnon local heron kanssa hakkaselle Sarajevotourille. Oppaamme, Tarek, noin 35v jannu oli ollu nuorena poikana mukana sodassa, kun serbit piiritti Sarajevoa 1992-95. Ei ollut sentään joutunu tappaan ketään, onneks, mutta kerto että hänen kaveri oli tappanu neljä serbiä sodan aikana ja näkee vieläkin painajaisia. Ei kyllä kateeks käy, mutta tutustuminen sotatantereisiin ja vanhoihin kasineljä talviolympialaisten kisauspaikkoihin oli erittäin mielenkiintoista. Tarek esitteli mestoja maanisella innolla ja melko kieroutuneiden bosnialaisvitsien sävyttämänä. Huumori tuntuu selkeesti olevan keino käsitellä kevyemmin raskaita sotamuistoja. Tarek nimittäin kerto muun muassa että: "If you had a goat during the war, you were very rich man. You got cheese, milk and sometimes even a girlfriend!"
Ekana käytiin tunnelimuseossa. Sarajevolaisten ainoa ulospääsy kaupungista sodan aikana oli 800m pitkä metrin leveä ja 1,6 m korkea käsivoimin kaivettu tunneli lentokentän ali. Kaupunki sijaitsee solassa ja serbit väijy joka puolella vuorilla. Ainoastaan lentokentän kohdalla ei ollut serbi miehitystä, mut jos yritit baanata juoksemalla kiitoratojen yli olit helppo maali serbisnaippereille. Sebithän oli nimittäin sen verran sekasin, että ne ampu kaiken mikä liikku, ei pelkästään bosnian sotilaita vaan myös naisia ja lapsia ja muita siviilejä, joita kuoli sodan aikana tuhatmäärin. Käytiin siis tunnelimuseossa, talossa missä oli tunnelin alkupää lentokentän toiselle puolelle, päästiin vähän matkaa käveleen tunneliin ja nähtiin kaiken näköstä tilpehööriä, minkä avulla Bosnian pojat oli pärjäilly sodan aikana, tupakka-askit oli muun muassa tehty sanomalehdistä, joka Tarekin mukaan oli kätevää, koska silloin röökitauon lomassa pystyi myös lukemaan päivän uutiset :P
Seuraavaks matkattiin ylös vuorille, jossa serbit aikoinaan majaili ja missä myös pahoin rapistuneet olympiakisojen monet suorituspaikat sijaitsevat. Ylhäältä näki makeesti koko kaupungin ja sai käsityksen, miten helppoja maalitauluja ihmiset alhaalla laaksossa oli jos erehtyi kadulle kävelemään. Käveltiin alas vanhaa olympiakelkkailuränniä pitkin, missä oli luodin reikiä ja kranaatin koloja, metsään ei voinut mennä kävelemään, koska siellä on viel sata määrin purkamattomia miinoja. Nähtiin vaan esim parinkymmenen metrin päässä tien reunasta punainen tolppa pääkallon kuvalla, joka varoitti siinä kohdassa sijaitsevasta miinasta. Kokemus oli kyllä erittäin mielenkiintoinen, kelatkaa nyt, samassa paikassa on kymmenen vuoden sisällä ollut olympialaiset ja sota. Kaks mahdollisimman ääripäistä asiaa, käveleminen siinä kelkkarännissä anto kyllä aika psykedeelisen ja paradoksaalisen fiiliksen. Pari leffaa, joita suosittelen aihepiiristä: The Hunting Party (Richard Gere) ja Welcome to Sarajevo (Woody Harrelson). Tarek on muuten ihan Harrelsonin näkönen ja väittikin, että itse asiassa Woody näytteli häntä kyseisessä leffassa :P Illalla pyörittiin sitten Sarajevon baareissa Tarekin johdolla, jaksa niistä selittää sen enempää. Selitäny siitä aihepiiristä jo niin palj muiden kaupunkien kohdalla :) Aika makee kaupunki kyl Sarajevo siitä huolimatta, että sodan loppumisesta on vain 13 v.
Lauantaiks sitten paljon hehkutettuun Mostariin, vaan sata kilsaa Sarajevosta. Voi kyl arvata, että tää mesta on uskomaton turistirysä kesällä. Kupunki sijaitsee joen varressa, jonka ylittää parikyt metrii korkee silta, alunperin rakennettu 1500-luvulla, mutta joka pommitettiin schaibalaksi sodan aikana, nyt tosin rekonstruoitu. Paikalliset jannut hyppii sillalta maksua vastaan ja teinitytöt kuolaa atleettisten hyppääjien perään. Alue on kyllä aika hakkasen näkönen paikka sisältäen pienen, mutta hyvin idyllisen Mostarin vanhan kaupungin. Myös Unescon perintökohde nykyään.
Mostar on aika pieni kaupunki ja sen ehtii kyllä hyvin käymään läpi päivässä. Vanhan kaupungin lisäksi voi tutkailla pystyynkuoleita talontorsoja pommiusten jäljiltä. Mostarissa tällasia taloja tuntuu, ihme kyllä, olevan vielä enemmän ku Sarajevossa. Paikkapaikoin pystyy melkein aistimaan jopa aavekaupunkimaista tunnelmaa. Hämärää mennä sisään jumalattoman kokoseen talon rotiskoon, kun samalla pystyy kuvittelemaan, että okei tässä on ollut pyörivä ovi, tää tila on selvästikin ollut joku rätti ja lumppu kauppa, tossa on ollut hissit yläkertaan jne.
Oltiin ehkä vähän huonoon aikaan Mostarissa, kun turistikausi on käytännössä kokonaan ohi, ei oikein jengiä enää hirveesti. Paras aika ois varmaan tulla loppukesästä, kun suurimmat turistiluamat on jo kaikonneet, mutta silti on vielä jengiä. Ei pystytty menemään Ali Baba night clubiin, mitä oli kovasti hehkutettu, koska se on vaan kesällä auki. Kuultiin kuitenkin, että paikka on lähellä sitä joen ylittävää maailmanperintösiltaa jossain luolassa siinä joen varressa. Kuulemma koko Balkanin makein mesta, ois kyl todellakin halunnut nähdä sen mut ehkä sit hamassa tulevaisuudessa. Mentiin sitten johonkin Oxygen-night clubiin, mikä on kuulemma ainoo mesta tähän aikaan vuodesta, missä on jengiä. No se oli aika peruspaikka täynnä peruksen näköstä jengiä. Mä lähin vähän aikasemmin nukkuun, koska olin ajovuorossa seuraavana päivänä. Hude oli kuitenkin saanut selville juteltuaan paikallisten kanssa baarissa, että kaikki se peruksen näkönen jengi oli suurimmaks osaks muslimeja :D Mostarissa on vähän erilaisia muslimeja, harva käyttää huiveja ja ne vetää keittoo ja harrastaa esiaviollista seksiä siinä missä kaikki muutkin, siinä ei Koraanit paljon paina. Hude oli myös kysynyt, mitä ne tekis jos ne sais esim. Ratko Mladicin käsiinsä. Nylkeminen ja sen jälkeen suolassa kierittäminen oli vastauksena! Tosin useimmille varmaan riittäis, että äijä saatais Haagiin, kuten kollegansa Radovan Karadzic.
Balkanin kierroksen vikana päivänä pistäydyttiin vielä Mostarin lähistöllä sijaitsevilla vesiputouksilla. Hakkanen mesta, ehkä 30 metriä korkeet vesiputoukset muodosti puolikuun muotoisen kaarteen ja pienen lammen sen alapuolelle, johon pystyi menemään uimaan. Vesi oli kyllä perkeleen kylmää aluksi, ehkä 13-14 asteista, mutta meitsi uiskenteli urhoollisesti vesiputousten alla viitisen minuuttia. Ehdottomasti kyllä makein mesta, missä oon ikinä ollut uimassa. Kun oli hulissut vedessä vähän aikaa ja sai kropan lämpimäksi niin uiminen siellä oli kyllä uskomattoman freesiä. Täytyy olla Peterin kaa samaa mieltä ja todeta, että uiminen tässä mestassa on maailman paras darran parannus lääke. Peter oli täällä nyt jon toista kertaa parantamassa darraa :) Vesi on tässä paikassa aina yhtä kylmää, myös kesällä, koska vesi tulee suoraan vuorilta.
Tän jälkeen päräytettiin sitten takas Ljubljanaan ja oltiin perilla loppujen lopuks kolmelta su ja ma välisenä yönä. Samalla meni sporttifarkun mittarissa 200 kiloo rikki. Kyllä varmaan muutama kilo vielä tulee. Seuraavaks varmaan Itävaltaan, Liechtensteiniin, Sveitsiin ja Italiaan ;) No, mun broidi tulee tosin käymään tässä välissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti