Wolfgang Loitzl voitti mäkiviikon!

Jaaha, homma alkaa olla paketissa. Rostockista tulossa Tallinkin Superfastilla superfastilla, 27 h, Vuosaareen. Ei tääl paljoo tekemist oo. Tietty voi käydä saunassa suomalaisten rekkakuskien kaa, vetää keittoo hupelluksesta palaavien kaa, kattoo leffoi tai vaivautuu kirjottaa blogii J 12.1. kasilt aamulla sporttifarkku on takas Helsingissä, mistä reissu 30.8. aamulla alko. n. 19 kiloo on tähän mennessä kertynyt mittariin sitten ostohetken.

Relaxoivan joulun jälkeen comeback Wieniin 27.12. mistä hurautettiin sitten Hespen, Juhiksen, Huden ja Peterin kanssa Ljubljanaan. Ljubljanassa ei oikeestaan muuta kummallista ku hengailtiin, vedettiin vähän kekee, katottiin leffoja ja näytettiin vähän paikkoja Juhikselle ja Hespelle, Krvavec, Piran jne. Yks päivä ennen uv käytiin kyl jo vähän ottaa tatsii skimbaukseen Vogelissa, noin tunnin matkan päässä Ljubljanasta. Toisiks hakkasin mesta missä olin tähän mennessä ollut Levin jälkeen, maisemien puolesta kyllä sata kertaa freesimpi. Mitä muuta voi toivoo ku ollaan parin kilon korkeudessa pilvien yläpuolella ja bruna skiinaa öögaa. Slovenian skimbamestat ei kuitenkaan oo niin kovin isoja, joten ehkä monipuolisuudessa jäi siis tämä Levin varjoon vaikka pisin rinne olikin rouheet 6 km. Jalat oli hapoilla ku ei oo oikein mitään liikuntaa harrastanu ja sit heti koko päiväks skimbaa.

Uuutena vuotena juhlittiin ympäri kaupunkia. Ranskalainen vaihtarifrendi King of Petrol tarjos ensin puitteet ja mätilohileivät, sitten suomalaisen vaihtarin Jennin kämppään, missä meno oli vähän perinteisempää, salmaria jne. Uudeks vuodeks mentiin Ljubljanan keskusaukiolle hulisemaan, missä oli aika komeet ilotulitukset. Rakettien laukasupaikalla on hyvät puitteet, koska ne ammutaan aina Ljubljanan linnalta, mikä sijaitsee korkealla mäellä kaupungin keskustassa. Loppuyö oltiin KMS opiskelijayökerhossa, missä oli ihan hyvä meininki. Oli pakko mennä tänne, koska kaikkiin muihin mestoihin oli jotain yli 20 eskobarii sisää, mut KMS:n oli kait viis egee.

3.1. aamulla lähdettiin sitten ajaan Zillertaliin, Itävallan suurimpaan laaksoon minkä ympäristössä muutaman kymmenen kilsan säteellä sijaitsee rinteitä yli 500 km!!! Matkaa tänne Ljubljanasta motaria n 400 km ja ViaMichelinin mukaan n 4h, mutta, koska lauantai on aina mökkien vaihtopäivä alpeilla ja kaikki lähtee himaa ja toiset kaikki tulee tilalle niin matkaan menikin 6,5h eikä ehditty saman päivän aikana enää mäkeen vaikka oli tarkoitus. Messiin lähti siis jo aika peruslössi, meitsi, hude, hespe, juhis, peter ja King of Petrol.

Seuraavat kuus päivää sujuikin sitten yberhakkasimmissa olosuhteissa, missä oon ikinä laskenut. Joka päivä uus laskualue, uudet rinteet ja jalat aina ihan hapoilla koska rinteet ei vaan tunnu loppuvan, tällast ongelmaa ei ikinä ollu Suomessa! Haljasta reisivoimatreeniä! Vedin taas perinteiseen lähellä sydäntäni olevaan vauhtityyliin ja välil lähti hyvät airit kummuista. Yhden kerran onnistuin oleen messissä kunnon kolarissakin, missä ei kuitenkaan onneks käynyt kummallekkaan mitään. Carvasin aika lujaa rinnettä poikittain oikealle, kun samaan aikaan ylhäältä tuli joku hullu syöksyäijä, joka vetäs mun edestä mun suksien yli, kunnon taklaus oli ehkä sekunnin sadasosien päässä. Multa lähti saman tien molemmat sukset jalasta ja lensin ilmassa eteenpäin ikään kuin oisin sukeltanut pää edellä veteen, mutta laskeutuminen tapahtuikin lumiseen rinteeseen. Toinen kaveri oli kans pannuttanut ja tuli kysymään onks kaikki okei ja koska molemmat oli edelleen hyvässä tikissä lähdettiin taas täydellä höyryllä eteenpäin.

Zillertal oli kyl huikee mesta, yks Itävallan parhaista laskettelupaikoista, päästiin vetään mm. Itävallan jyrkin rinne Harakiri ja käytiin myös skimbaamassa alppien korkeimmassa laskettelupaikassa Hintertuxissa, missä pääsi aina 3250m korkeuteen. Hintertux on alppien ainoa paikka, missä laskettelu on mahdollista ympäri vuoden, koska paikka sijaitsee niin korkealla. Hintertux olikin alueista ehkä kaikkein makein, uskomattomat maisemat ja hyväkuntosta rinnettä riitti, koska mesta ei ollut niin tupaten täynnä alottelijoita ja skidejä. Päästiin myös vetää aika makeisiin offareihin, ei nyt ihan puolen metrin puuteriin mut luonnon mäkiin kuitenkin.

King of Petrolista täytyy mainita sen verran, että kaveri oli yhden kerran aika uskomattomassa syväjäässä rinteissä. Kaveri tuli normitapaansa muiden perässä hieman jäätäen, mutta nyt olikin jäätynyt sen verran enemmän, että laski jonnekkin ihan toiseen paikkaan eikä sen jälkeen kaveria enää nähty rinteessä. Suuntavaisto ei ihan parhaita puolia, koska oli päivän päätteksi mennyt aivan toiselle puolelle Zillertal Arenan laskettelualeen vuoria, jossa slopeja on yli 150 km. Sitten ihmetellään, miksei kaveri tuu autolle ja puhelinyhteydessä lopulta selviää että kaveri on toisella puolella ja oli aivan varma, että olisi laskenut samaan paikkaan, missä meidän auto on parkissa. Piti hakea siten tämä Latin Lover, Firefighter & King of Petrol toiselta puolelta, minne autolla oli matkaa n 20 km J No eipä tuo nyt enää niin paljon haittaa, varsinkin jos kaveri tarjoaa joskus majoituksen Pariisin kämpässään, jos sinne erehtyy ;)

AKILEHTO!maailmanturuillajatoreilla alkaa olla nyt aikalailla päätöksessään. Kiitokset kaikille, jotka ovat jaksaneet lukea! Kuten monissa muissakin blogeissa, tässäkin kirjoitustahti hyytyi aikalailla loppua kohden, no taistelin tämän kuitenkin mielestäni kunnialla läpi eikä sitä ikinä tiedä mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Maybe a sequal? Maybe, maybe not. ;)

Tovi vierähtänyt. Mutta eipä ole ollutkaan mitään niin maata kaatavaa mistä ois jaksanu kirjottaa. Uskomattoman nopeesti kyllä vierähtänyt aika, enää 9 yötä nii ollaan takas Suomessa, tosin vaan jouluks ja uudeks vuodeks takas tänne ja sit Alpeille vähä sivakoimaan. Mut kaikki koulujutut pitäis hoitaa tässä nyt ennen 16.12. joten ihan iisisti varmaan mennään tässä siihen saakka. Parit individual rEportit on jo kirjotettu ja vielä yks yksilötyö, yks ryhmätyö ja kolme tenttii, pelkkä läppä siis ;P

Mutsi ja faija käväs täällä siis oliks se nyt 21.11.-28.11. Saivat heti kokee kaikki mahdolliset sääilmiöt täällä kun ekana iltana sato vettä ku esteristä, kaks seuraavaa päivää paisto bruna ja sen jälkee tuli lunta sen verran et ois voinu melkee lähtee hiihtää. Ekana viikonloppuna kävin mutsin ja faijan kanssa Skocjanin tippukiviluolissa, Predjaman linnassa ja Ljubljanan linnassa myös. Joopa joo. Kertomisen arvosta on ehkä se, että oltiin taas valppaina liikenteessä noiden talvirenkaiden vaihdon suhteen. Joskus 21.11. saatiin tietää meidän tutorilta, että Sloveniassa alkaa talvirengas (lue:kitkarengas) pakko 15.11. Oltiin siis jo myöhässä, mut kelit oli ollu brunakat ja kuivat, joten syytä huoleen ei ollut ollut. No tiedettiin että nyt ne renkaat pitää kuitenkin joka tapauksessa vaihtaa niin sitten ma 24.11. pärähti sellanen lumisade, että eipä sitten hirveesti ollut autolla asiaa kouluun! Seuraavana päivänä piti vielä mutsin ja faijan kanssa lähteä katsastamaan Logarska dolinan alppilaakso lähellä Itävallan rajaa.

No onneks oltiin just muutamaa päivää aikasemmin keitolla tutustuttu yhteen slovenialaiseen jätkään, joka sano et se voi kertoo missä kannattaa vaihtaa renkaat. Tiistaiaamuna luisteltiin sitten parin kymmenen kilsan päähän Ljubljanasta Matejn suosittelemaan rengaspuljuun, no ei ihan läppä keli oli jo, ajoradat oli sulat, ja muuten oli sellanen perus loskapaskakurttukurakeli mitä Suomessakin varmaan aina tähän aikaan vuodesta. Matejn ansiosta saatiin jopa 35 eskoo alennusta uusista kitkoista + niiden vaihtamisesta Mondeoon. Yhteensä palo 320€, aika suolasesti opiskelijalle, mut salettiin silti paljon halvempaa ku Suomessa, koska meillä on Fordin omat sporttivanteet vielä, mihin ei ihan tavalliset talvirenkaat uppoo. Uusilla kitkoilla karautettiin sitten Logarska dolinaan, missä ei käytännössä pystynyt tekemään mitään, koska lunta oli niin homppelisti, että kaikki ulkoilupolut oli tavoittamattomissa. Vesiputoukset ja luolat ym. mitä siellä ikinä onkaan jäi siis näkemättä, no tulipahan ainakin ajettua autolla sinä päivänä.

Torstaina 27.11. päivää ennen mutsin ja faijan lähtöö päätin näyttää niille vielä Slovenian rannikon. Tässä tulee nyt todellakin esille se kontrasti, mitä Sloveniassa pystyy näkemään luonnossa, kun liikkuu reilun sata kilometriä paikasta toiseen. Itävallan rajan lähellä Alppien juurella ihan sikana lunta, kunnon talvi! Samaan aikaan Ljubljanassa 60 km etelämpään uskomaton hyinen kurakeli, just sellanen mitä koitti Suomesta paeta tänne, +1 ja sataa jotain schaibalaa. Ja kaiken huippu, kun ajaa sitten 90 km lounaaseen rannikolle niin bruna paistaa ku viimestä päivää, ainakin +15 lämmin ja ihmiset vetää espressoo katukahvilassa! Haljasta, etten sanoisi, sillä meikäkin istui mutsin ja faijan kanssa t-paitasillaan Piranin torilla siemailemassa cappucinoa, kaks päivää aikasemmin talvitakit päällä Logarskassa! Merivesi oli niin lämmintä, että läpällä ois voinu käydä vielä uimassa.

Mutsin ja faijan lähdön jälkeen oikeestaan aika perussettii, keitotusta ja jo jopa vähän kouluhommia. Viime keskiviikkona 3.12. oli Suomen suurlähetystön itsenäisyyspäivän juhlat Ljubljana City Museumissa. Ilmasen keiton petollisuus huomattiin taas, jos saa skumppaa, kossushotteja ja puna- ja valkoviiniä niin paljon kun ehtii vetää niin humalatila on sen mukainen. Uskomattomalla tavalla onnistuin olemaan messissä kuitenkin loppuun asti aamu kuuteen, kun jatkettiin sitten opiskelijabileisiin yhteen dormitoryyn. Kaikki muut suomalaiset mua ja hudea lukuun ottamatta sen sijaan hyyty pois puolen yön aikaan suurlähetystön ja yhen irkkupubin jälkeen. Filmejä meni poikki ja limpparia kulu varmaan seuraavana päivänä :D

Lauantaina varsinaisena itsenäisyyspäivänä oli sitten suomalaisten ja muunkin maalaisten kollegojen kesken vielä isänmaan ylistykset keskiviikkona jo tutuksi tulleessa irkkupubissa. Piti olla suomalaista musaa ja fisua tarjolla. No saatiin me yhet fisut, mut Kari Tapsat ja muut Suomi meidän kotimaa veisuut jäi kuulematta. No ei toisaalta haitannut, koska keskiviikkona tuli oltua jo ihan tarpeeks hyvässä tikissä.

Nyt keskitytään sitten vaan koulutehtäviin, ens viikolla Suomeen viettämään joulua, hiljentymään ja rauhoittumaan ja sitten alkaa turuillajatoreilla blogin loppuhuipentuma jo lähestymään. Road Tripiltä tutut väsymättömät raatajat HZP ja Juhiz tekevät comebackin, vaikkeivat koskaan missään olleetkaan, Ljubljanaan ja Alpeille ja legendojen syntyä ei taas voi estää! Se on varma!

Pitää kai kirjottaa sitten Italiastakin. Tosissaan lähettiin viime to 13.11. aamulla kohti saapasmaata. Aamulla ku katto ikkunasta ulos nii sato vettä. Aamupäiväks saavuttiin Triesteen, entinen Slovenialle kuulunut kaupunki, mutta jonka Italia haukkas itselleen 1991 itsenäistymisen aikaan. No italialaisia siellä on kuiteskin asunut varmaan Caesarin ajoista lähtien. Pyörittiin kujia ja katuja ja sato vettä. Syötiin lounas ja häippästtiin Veronaan. Triestessä ei siis mitään ihmeellistä paitsi, että autoja suhteessa kaupungin kokoon tuntui olevan vielä enemmän kun Ljubljanassa. Siis ihan sikinsokinsekasin lipinlapinlapasesta lähteväisenlaisenloisenmoinen määrä!

Ajettiin Veronaan ja koko matkan sato vettä. Veronassa, Romeon ja Julian kaupungissa käytiin tsekkaan Julian parveke, minkä alta Romeo kävi sitä huutelee ja lisäks kateltii jokivartta ja Veronan Duomo ja vanhaa kaupunkia yleisesti. Yöntimot kauppas sateessa sateenvarjoja. Illaks piti vielä hyökätä Veronasta 100 km pohjoseen Trentoon, mistä oli buukattu hostelli. Tässä kylässä ei oikeestaan mitään ihmeellistä, ihan kuollut koko paikka, yks ravintola oli jopa auki nii sai vähän pastaa imuroitavaks. Ilmeisesti talvella eläväisempi, koska mesta on lähellä Italian alppeja ja kylä täyttyy hiihtoturisteista. Sen takia majotuttiin tänne, koska tää oli lähin paikka Garda-järveä, mistä sai halvalla yöpuun. Ja tietenkin myös Trentossa satoi vettä.

Seuraavana päivänä sade väistyi ja bruna palas normaalille paikalleen hakkasteleen. Aamupalan jälkeen Gardajärven pohjoispäädyssä sijaitsevaan kylään nimeltä Riva del Garda. Aika makee mesta, yhtäkkiä oli taas t-paita keli! Kontrasti oli mieletön, kun samaan aikaan pystyi näkemään palmuja rantabulevardilla ja yläviistossa lumihuippuisia vuoria. Ajettiin läntistä rantaa vähän alas Limone sul Gardan kylään. Paikka oli ihan kuollu, mutta pystyy kyl näkeen, et kesällä tää vuoren kyljessä roikkuva muutaman tuhannen hepun kylä on varmaan niin tupaten täynnä. No pakko oli kuitenkin poistaa pullo limoncelloo, kun oltiin oikein juoman nimikkokylässä. Ajeltiin rantaa sitten vielä alaspäin ja erkaannuttiin pikkuhiljaa länteen Milanon suuntaan.

Milano oli sitten asukasmäärältään isoin city, missä meikäläinen on tähän mennessä ollut. Wikipedia väittää metropolialueen kokonaisväkimääräksi 3,7 mioa populaa. Pikkasen hirvitti ajaa sporttifarkulla sisään siihen hornankattilaan pikku iltahämärässä. Loppujen lopuks, kiitos TomTomin selvittiin aika kivuttomasti suoraan hostellille. Hostelli, Hostel Alba (Jessicaa ei näkyny) olikin sitten hemmetin hyvä. Mun, Peterin ja hUdeliuksen huone kustansi 23€ yöltä. Tyttöjen oma huone oli 3€ yöltä kalliimpi. Fasiliteeteissa ei valittamista. Ruhosta päätellen melkomoisen määrän pizzaa ja pastaa ahtanut hostellin omistaja väitti, että halvemmalla ei Milanosta parempaa löydä.

Aloteltiin sitten euron hintasilla viinipulloilla. Italiasta ei kannata oikein muuta keittoo ostaa kun viiniä, on niin pirun halpaa. Ja halvoista hinnoista huolimatta ihan ok kamaa, ne euron pullotkin. Lähettiin sitten kaupungille. Ässänä hihasta meitsi oli sitten vetänyt meille yöelämäguideks mun viime vuoden Vaasan kämppiksen Fabricion ja sen suomalaisen tyttöystävän Emman. Eka mentiin johonkin paikallisten suosimaan pubiin missä piti juoda yli 10 prosenttista olutta ihmeellisen muotosista laseista. Lasien koot vaihteli yhdestä kuuteen litraan. No sai sieltä perussurullisia puolen litran tuoppejakin. Seuraavaks mentiin johonkin yökerhoon, en muista nimeä, missä sisäänpääsy oli kybän, mutta sillä sai sisältä kaks ihan mitä tahansa juomaa, no Long Island Ice Teata tietenkin :) Fabrizio tuli todistaneeks sen stereotypian, että suomalaiset on kyl aina ihan hirveessä tikissä. :D

Seuraavana päivänä jyskytettiin ympäri Milanoo hieman surullisin tuloksin. Meitsil pikku darra ja hiihdin nollat taulussa kaikkien muiden perässä. Päästiin pystyyn vasta klo 12 ja ekaks lähdettiin haisteleen tikettei sunnuntain koitokseen. Eka kakskytluvun sporalla keskustaan ja sitten tunnelbanalla San Sirolle. Jotenkin onnistuttiin jumittaan aamupaloineen ym. säätöineen niin kauan että kello oli jotain kolme kun oltiin siellä stadionilla vain todetaksemme, että lipunmyynti alkaa ottelupäivänä kaks tuntia ennen peliä. No takas keskustaan ja vanhaan kaupunkiin. Suunnistaminen oli vähän hankalaa kun kellään ei ollut karttaa ja vedettiin vaan vähän randomilla. No löydettiin vihdoin vanhakaupunki ja kun pärähdettiin metrosta ylös tultiin suoraan Milanon Duomon eteen, maailman kolmanneks isoin kirkko kuulemma Ikonin tietojen mukaan. Vieressä oli joku uskomaton laatubrändikauppakeskus. Ei uskaltanu mihinkään puljuun sisään mut kateltiin Louis Vuittonin, Pradan ym. näyteikkunoita. No käytiin me mäkissä siellä :D surullista vois joku ajatella, mut se ei ollukkaan tavallinen mäkki vaan McCafe, joiden olemassa olosta en ollut aikasemmin edes tiennyt, Siellä tarjoiltiin vaan kahvia ja kakkuja ym. vastaavaa schaibalaa. Mä koitin lieventää darraa kolmen desin kahvilla, croissantilla ja appelsiintuoremehulla. Loppuilta pyörittiin vaan siinä keskustan alueella ja koitettiin ettiä Armanin kauppakeskusta, mitä ei ikinä löytynyt, koska ilman karttaa suunnistaminen osoittautui mahdottomaksi ja paikalliset italialaiset neuvo meidät ainakin neljään eri suuntaan sitä etsiessä. Jossain siinä ihan keskustassa se on :) ja oltiin varmaan ihan hoodeilla, mut sit kello tuli seittemän ja kaupat meni kiinni joten se siitä sitten. Hude joutu huliseen jonkun verran: "Surullista kun käy Milanossa eikä käy edes Armanin kauppakeskuksessa!" Mentiin sitten hostellille vähän lepuuttaan ja vetään euron viinipulloja. Illalla sitten johonkin Fabrizion meille haistelemiin erasmusbileisiin ja taas sama meninki, kybällä sissä ja kaks ilmasta juomaa. Oli kyl pirun hyvä et sai Fabiin kontaktin, tuhti hostelliäijä nimittäin sano et normisti yökerhoihin Milanossa pitää pulittaa 20-25€ sisää ja juomat jotai 15€ luokkaa. No Fabrizio ties mihin kannattaa mennä!

Sunnuntaina sitten Stadio Giuseppe Meazzalle, ooo o o o oo oo! Ryysittiin lippuluukuilla eka joku 45 min ja saatiin lopulta liput piippuhyllyle 15 eskobaarii tsibale. Passi piti olla messissä lippua ostaessa, et pystyy todistaan ettei oo mikään futishuligaani englannista tai joku sekasin oleva eteläitalialainen. Niillähän on porttikielto Pohjois-Italiassa pelattaviin peleihin sen viime vuotisen poliisisurman takia. San Siron tuvassa oli reilu 58 000 kannattajaa katsastamassa AC Milanin ja Chievon välistä koitosta. Se pytinki on niin iso, et ois voinu olla paljon enemmänkin. Peli ei sinänsä ollut paras mahdollinen. Kaka sinetöi pelin ainoan ja Milanin voittomalin pilkulta. No näki kuitenkin SiriSirit, Seedorfit, Jankulovskit, Patot ja kumppanit kentällä. Kyllähän Milan sitä peliä myllytti. Illaks hurautettiin sitten reilu 500 km motaria takas Ljubljanaan. Meni pikkasen kivuttomammin kun edellisen reissun paluumatka Mostarista joku 700 km kinttupolkuja Ljubljanaan. :) Se täytyy vielä sanoa, että Italiassa on kyllä homppelin kalliit tietullit, yhteensä koko Italian reissuun meni vajaa 50 euroo tietulleihin, kun vertailuna esim. Sloveniassa saa päristellä puol vuotta motareilla 36 euron hintaan.

Huomen tulee mutsi ja faija tänne viikoks, saa toimi sitten turistiguidena, rätätätät! No ei, ihan mukavaahan se on.

Jaahas, ei niin paljoa mainittavaa männä viikolta. Flunssa- ja paskatautien kourissa on taisteltu siitä lähtien kun palattiin Bosniasta, meitsi ensiksi mainitun ja Hude jälkimmäisen kanssa. Hiljaiseloa vietettiin siis muutama päivä kunnes mun broidi, Hessu ja sen kaveri Hannu tuli pyöröhtään tänne viime viikonlopuks tai oikeestaan ne oli torstai illasta sunnuntai aamuun. Kävin noukkiin ne Ljubljanan lentokentältä Brnikistä. Kaverit oli hyväntuulisia ja olut maistu heti takakontista. :) Koukattiin ensin poikien hotellin kautta, Austria Trend Hotel neljä tähtee, pudottaan kamat ja minibaarista tyhjeni samantien kaikki alkoholipitoinen juoma :) Sit tultiin tänne meidän kämpille niin mäkin pääsin vetää keittoo. Mun ja Huden bisset oli nopeesti kadonnu, joten siirryttiin sitten pikkuhiljaa keskustaan. Hude ei vielä ripuliltaan kyennyt, se on niinku Hessu sanoo, että kun käy Pajarisella niin vesikään ei värähdä :D Mä lähin sitten näyttään vanhoille keittokonkareille vähän paikkoja. Pyörittiin sitten peruskeittotyyliin ympäriämpäri baareja ja kuppiloita hyvällä menestyksellä ja illan päätteeks otettiin vielä snägäriltä hamppari mieheen, jonka Hessu nimes heti tiiliskiveks koostumuksen ja koon mukaan. Taksilla takas kämpille sitten H&H:n hotellin kautta.

Ajattelin, että soitan aamulla klo 11 jälkeen Hessulle, eihän sen ikäset, noin 35-vuotiaat, voi tokeentua niin hirveen aikasin edellisillasta. Mutta Hessupa ehti ensin ja soitti mulle jo joskus puol yhentoista aikaan. Oli käyneet jo aamupalalla ja nyt menivät aulabaariin vetään keittoo siks aikaa, kunhan mä selviytyisin sinne ja saatais päivän ohjelma pyörähtään käyntiin. Sen verran oli pojat ottanut hapanta edellisiltana, että kun olivat päässeet takas hotellihuoneelle aamuyöllä oli Hannu päättänyt mennä kylpyyn ammeeseen jonne oli lopulta sammunut ja Hessu oli vaan räpännyt valot pois tätä huomaamatta ja mennyt nukkumaan. Oli varmaan pikkasen härö fiilis herätä jostain pilkkopimeestä ja täysin märästä paikasta aamulla :D Aika rusinana oli kuulemma ollut varpaat ja sormet.

Haettiin pojat hotellilta Huden toimiessa kuskina ja suunnattiin sitten noin 25 km päässä sijaitsevaan Slovenian neljänneksi suurimpaan kaupunkiin Kranjiin, josta piti löytymän bilistarvikekauppa. Ei meillä muuta mielenkiintoa sinne ollut, muuta kun broidi ajatteli, että vois noukkia sieltä jonkun prosyyrin taskuun niin voi sitten koto-Suomessa pistää koko reissun kulungit firman piikkiin eli siis Suomen Biljardimyynnin, jonka Iso Herrana veljeni toimii. Kun pistää firman piikkiin niin kaikki kuluthan voi sitten vähentää verotuksessa ;) Kirjanpitäjälle kuulemma riittää, että on olemassa joku lippulappu, jolla voi todistaa, että on ollut työmatkalla. No, kyllähän se Viikonloppu-renttuileminen työstä käy. :) No se perhanan Kranjin bilisäijä ei ollut himassa, kun ilmeisesti kotinsa kyljessä puljuaan piti, joten broidi nakitti nyt mut sitten metsästämään sitä prosyyriä, jonka voisin sitten toimittaa Suomeen broidille. Kranjissa ei oikeestaan sitten muuta ihmeellistä.

Käytiin näyttään sitten vielä Hessulle ja Hannulle Bledin järven ja linnan niin saatiin vähän maisemia, kulttuuria ja historiaakin reissuun sisällytettyä. Sitten takas Ljubljanaan ja loppuilta peruskaavan mukaan. Eka kunnon mätöt Cantina Mexicanassa, sitten mentiin jokivarren kuppilaan ottaan muutamia ruuansulatuslääkkeitä ja maisteltiin samalla hyvät setit vesipiipusta. Loppuillaks suunnattiin sitten jo tutuksi tulleeseen Kukkakauppaan eli Cvetlicarnaan, missä ei ollutkaan tullut käytyä sitten Sloveniaan saapumisen. Myös vanha tuttu Spela sattui olemaan paikalla edelleen yhtä sekaisin Suomesta :) Löi vetoa mun kaa, en muista mistä, että pystyy puhumaan kahden vuoden sisällä keskustelemaan suomeksi ja että aikoo muuttaa Helsinkiin, koska se on kuulemma paljon hakkasempi mesta kuin Ljubljana!

Lauantai aamuna ei Hessulla ja Hannulla sitten ollutkaan enää niin paljon virtaa kuin edellisenä aamuna. Oltiin lähetty taksilla neljän jälkeen Kukkakaupasta, mutta pojat oli sitten vetäny keittoa hotellissa vielä klo 8 asti aamulla :) Edellispäivänä oli ostettu lava bissee GT-Mondeon takakonttiin, joka oli jäänyt poikien hotellihuoneeseen. Oli siitä muutama tölkki jäänyt jäljelle korvaukseksi mulle ja Hudelle torstai-illan bissevuokrasta :) Vaikka pojat oli menny vasta kasilta aamulla nukkuun ja aamupala oli luonnollisesti jäänyt väliin niin onnistuttiin me vääntäytyyn vielä iltapäivä kello kolmeksi Postojnan maailman suurimpiin tippukiviluoliin 45 km päähän Ljubljanasta. Sloveniassa ei ole muuten tullut törmättyä japsituristeihin, mutta jos niitä haluaa nähdä niin nämä luolat on oikea paikka! Siellä luolakierroksella niitä oli satamäärin + sitten 3 darrasta suomalaista. Luolilla tosiaan riitti kokoa. Eka vedettiin lintsin vuoristoradan tapasella junalla parikolmekilsaa maan uumeniin ja sitten talsittiin noin kilometrin lenkki japanilaisten seassa. Luolan +12 asteen lämpötila tais olla ihan freesaavaa darran kannalta. Se juna, millä siellä matkattiin oli kyllä vähän hasardi, koska se veti aika haipakkaa sitä mutkasta rataa ja vähän väliä kiviseinät ja -katto viisti 10-15 cm päästä. Siinä jos ois vähän päätään kohottanu väärässä paikassa niin ois aika nopeesti saanu uuden jakauksen!

Lauantai-iltana ei pojilla ollut enää tuoretta voimaa, ehkä ihan hyväkin, sillä lento lähti seuraavana aamuna 7.45. Heitin kaverit hotellille ja ne meni suosiolla klo 21 aikaan tutimaan. Ite menin sitten kämpille nollailleen ja katteleen leffoja. Hude lähti vielä keitolle erasmus bunker dormitory partyihin, missä vietettiin yhen kansainvälisen opiskelijatoimiston tyypin synttäreitä. Ite ei kyennyt, koska piti heittää Hessu ja Hannu klo 6 aikaan aamulla kentälle, mutta Hude oli vetänyt keittoo hirveessä tikissä.

Huomenna lähetäänkin sitten Italiaan vaihteeks. Hude sanokin, että on jo vähn ikävä sinne, kun ei ole pariin viikkoon päässyt siellä käymään :) Katsastetaan Trieste, Verona, Garda-järvi ja Milano ja Giuseppe Meazza. GT-Mondeon takapenkille lähtee istumaan vanha tuttu piepzeni polatze Peter ja suomalaiset vaihtarit Eeva, Vaasan yliopistosta ja Elina Tampereen yliopistosta. Viikonloppu siis huipentuu AC Milanin ja AC ChievoVeronan väliseen huippuotteluun ;) Aiai, pääsee toivottavasti näkeen SiriSiriFuckFuckin livenä ;)

"Kauan on kärsitty vilua ja nälkää Balkanin vuorilla taistellessa..." Ehjänä takas Serbiasta ja Bosniasta & Herzegovinasta. Hienoja, uniikkeja, erilaisia, psykedeelisiä ja hakkasia mestoja. Ei ois kyl uskonu että näihin maihin ja näihin kaupunkeihinkin meikäläinen tulee päätymään ennemmin kuin esim. Berliiniin, Lontooseen tai Pariisiin :P Mut ei voi valittaa, päin vastoin, Balkania voi todellakin suositella matkakohteena. Jengillä on ehkä vähän turhia pelkoja ja harhakuvia näistä maista yleisesti ottaen, mut hei cheeseballs se sota on ohi jo!



Matkaan mukaan mun ja Huden lisäks lähti kova kaksikko puolasta, meidän kämppis Peter ja Mateusz samasta yliopistosta Warsovasta, aikamoinen hulisija tämä jälkimmäinen. :) Eka päräytettiin Belgradiin. Suora motari Ljubljanasta perille reilu 500 km. Matka taittu noin 4,5 h taukoineen kun sporttifarkku kulki äärirajoilla, siellä mitää nopeusrajoituksia valvota :P Ekana iltana ei ehditty vielä oikeen tutustua kunnolla kaupunkiin, syömässä ehdittiin käydä ja sit tultiin takas hostellille vetään ilmasta bissee ja rakijaa. Hostelli makso 9€ per jätkä yhdeltä yöltä ja tarjos ilmaset keitot joka ilta, aikamoista! Yllättävän paljon ausseja ja jenkkejä pyöri siellä. Koitettiin sit ettii jotain baaria yöllä, mikä osoittautukin hakalammaks tehtäväks kun luultin. Hostellin omistaja ohjas meidät eka tonavan varressa oleviin jokilaivoihin, joita siellä oli jonossa ku rekkoja vaalimaalla. Niissä ei vaan ollu mitään meininkiä, kuulemma kesällä, ylläri ylläri, enemmän. No päästiin ainakin matkustaan hakkasella taksilla, 20v vanhalla ex-Jugoslavian omalla pikkuautomerkki Yugolla, kolme jätkää takapenkillä sillit purkissa. Keskustasta löydettiin sit paremman näkönen mesta, mut sit ei päästykkään sisään, koska meillä ei ollu mitään varausta. Sen nyt ymmärtää ettei pääse vippipuolelle ilman varausta, mut ees koko mestaan. Se oli uutta. No lopulta pari tuntia sen jälkeen kun oltiin lähdetty hostellista löydettiin aika hyvä yökerho, johon päästiin sisäänkin, Teathro. Ihan tupaten täynnä jengiä. Siellä yritettiin sitten päästä VIP-puolelle yläkertaan, kahteen otteeseenkin, mikä ei tietenkään onnistunut. Sitten onnistuttiin kadottan Hude väenpaljouteen ja mä tulin lopulta Mateuszksen kanssa takas hostellille. Tsekattiin auto matkalla ja lippulappu oli tullu tuulilasiin, ritinrätin. Myöhemmin kävi ilmi, että Hude oli päässy VIP-puolelle, kun oli tarpeeks kauan jaksanut taistella henkilökunnan kanssa. Ne oli vaatinu taas resevationia Hudelta, mutta lause "How the hell I can have a resevation, I'm finnish!" Oli lopulta toiminu :)



Belgrad on aika iso city, miljoonakaupunki. Aika kaukana kyllä maailman kauneimmista kylistä, mutta kuten LonelyPlanet Eastern Europekin sanoo, siellä kaikki panostaakin biletykseen ja keitotukseen. Ainoa kunnon nähtävyys on oikeastaan iso linnoitus, isoin missä oon ikinä ollut, Tonavan mutkassa. Oli ihan hakkanen mesta ja ihme kyllä sinne pääs ilmaseks sisään. Vanhaa sotakalustoa oli esillä melko hulppeasti ulkoilmamuseon tyyliin. Juusolle ois kyl riittäny kuolattavaa kaikista niistä tankeista, torpedon laukaisualustoista, ilmatorjuntatykeistä jne. Nämä oli siis II MS:n aikasta kalustoa. Linnoituksesta oli myös aika hyvät näkymät, sai parit hakkaset fotot Serbian vapauden symbolin patsaalta. Käytiin vielä kattomassa Serbian armeijan ja turvallisuuspalvelun päämajan entisiä rakennuksia lähellä keskustaa, jotka NATO pommitti reikäjuustoks 1999. Aika karu näky, voi vaan kuvitella, jos Eduskuntatalokin ois samassa kuosissa Stadissa! Illalla käytiin pyörähtämässä sitten vielä Belgradin Silicon Valleyssa ja sanan varsinainen merkitys tässä tapauksessa on pikkasen eri kuin mitä Silicon Valley on Californiassa :) arvaatte varmaan tai jätetään arvailujen varaan :) Otettiin vähän iisimmin, koska seuraavana päivänä edessä oli reilun 300km ajorupeama uskomattoman surullisia teitä pitkin Sarajevoon. Serbia ja Bosniahan ei tunnetusti ole mitään parhaimpia naapureita, joten mitään kunnollista tietäkään näiden kahden maan pääkaupunkien välille ei ole saatu aikaan. Belgradin parkkipaikasta ehti sitten kertyä 3 tikettiä, kaikki saman suuruisia, reilu 1500 dinaria eli parikyt euroo eli yhteensä 60 eskoo, hah ei olla kyl maksamassa ellei Hämevaaraan ilmesty postissa jotain karhukirjeitä :P Saa nähä pystyyks ne jäljittää sporttifarkkuu.



Säästettiin matkassa Sarajevoon vähän bensakustannuksia, kun Belgradin hostellista tuli mukaan yks australialaiskiehinen, joka oli suunnilleen käynyt joka toisessa maailman maassa, mm. Ecuadorissa, Mongoliassa ja Levillä. Sarajevon hostelli kustansi 10€ per jätkä/yö. Hostellin ulosanti oli kyllä brutaalein, missä oon ollu, seinät oli kuin pommituksen jäljiltä, sisältä kyllä ihme kyllä ihan ok kunnossa. Ekalta illalta mainitsemisen arvonen paikka on Bagdad Cafe, jossa käytiin röyhyttelemässä vähän vesipiippua, aika rento mesta, sai loikoilla sohvilla ja musiikki oli just chillii housee, mui bien!



Seuraavana päivän päästiin oikein kunnon local heron kanssa hakkaselle Sarajevotourille. Oppaamme, Tarek, noin 35v jannu oli ollu nuorena poikana mukana sodassa, kun serbit piiritti Sarajevoa 1992-95. Ei ollut sentään joutunu tappaan ketään, onneks, mutta kerto että hänen kaveri oli tappanu neljä serbiä sodan aikana ja näkee vieläkin painajaisia. Ei kyllä kateeks käy, mutta tutustuminen sotatantereisiin ja vanhoihin kasineljä talviolympialaisten kisauspaikkoihin oli erittäin mielenkiintoista. Tarek esitteli mestoja maanisella innolla ja melko kieroutuneiden bosnialaisvitsien sävyttämänä. Huumori tuntuu selkeesti olevan keino käsitellä kevyemmin raskaita sotamuistoja. Tarek nimittäin kerto muun muassa että: "If you had a goat during the war, you were very rich man. You got cheese, milk and sometimes even a girlfriend!"



Ekana käytiin tunnelimuseossa. Sarajevolaisten ainoa ulospääsy kaupungista sodan aikana oli 800m pitkä metrin leveä ja 1,6 m korkea käsivoimin kaivettu tunneli lentokentän ali. Kaupunki sijaitsee solassa ja serbit väijy joka puolella vuorilla. Ainoastaan lentokentän kohdalla ei ollut serbi miehitystä, mut jos yritit baanata juoksemalla kiitoratojen yli olit helppo maali serbisnaippereille. Sebithän oli nimittäin sen verran sekasin, että ne ampu kaiken mikä liikku, ei pelkästään bosnian sotilaita vaan myös naisia ja lapsia ja muita siviilejä, joita kuoli sodan aikana tuhatmäärin. Käytiin siis tunnelimuseossa, talossa missä oli tunnelin alkupää lentokentän toiselle puolelle, päästiin vähän matkaa käveleen tunneliin ja nähtiin kaiken näköstä tilpehööriä, minkä avulla Bosnian pojat oli pärjäilly sodan aikana, tupakka-askit oli muun muassa tehty sanomalehdistä, joka Tarekin mukaan oli kätevää, koska silloin röökitauon lomassa pystyi myös lukemaan päivän uutiset :P



Seuraavaks matkattiin ylös vuorille, jossa serbit aikoinaan majaili ja missä myös pahoin rapistuneet olympiakisojen monet suorituspaikat sijaitsevat. Ylhäältä näki makeesti koko kaupungin ja sai käsityksen, miten helppoja maalitauluja ihmiset alhaalla laaksossa oli jos erehtyi kadulle kävelemään. Käveltiin alas vanhaa olympiakelkkailuränniä pitkin, missä oli luodin reikiä ja kranaatin koloja, metsään ei voinut mennä kävelemään, koska siellä on viel sata määrin purkamattomia miinoja. Nähtiin vaan esim parinkymmenen metrin päässä tien reunasta punainen tolppa pääkallon kuvalla, joka varoitti siinä kohdassa sijaitsevasta miinasta. Kokemus oli kyllä erittäin mielenkiintoinen, kelatkaa nyt, samassa paikassa on kymmenen vuoden sisällä ollut olympialaiset ja sota. Kaks mahdollisimman ääripäistä asiaa, käveleminen siinä kelkkarännissä anto kyllä aika psykedeelisen ja paradoksaalisen fiiliksen. Pari leffaa, joita suosittelen aihepiiristä: The Hunting Party (Richard Gere) ja Welcome to Sarajevo (Woody Harrelson). Tarek on muuten ihan Harrelsonin näkönen ja väittikin, että itse asiassa Woody näytteli häntä kyseisessä leffassa :P Illalla pyörittiin sitten Sarajevon baareissa Tarekin johdolla, jaksa niistä selittää sen enempää. Selitäny siitä aihepiiristä jo niin palj muiden kaupunkien kohdalla :) Aika makee kaupunki kyl Sarajevo siitä huolimatta, että sodan loppumisesta on vain 13 v.



Lauantaiks sitten paljon hehkutettuun Mostariin, vaan sata kilsaa Sarajevosta. Voi kyl arvata, että tää mesta on uskomaton turistirysä kesällä. Kupunki sijaitsee joen varressa, jonka ylittää parikyt metrii korkee silta, alunperin rakennettu 1500-luvulla, mutta joka pommitettiin schaibalaksi sodan aikana, nyt tosin rekonstruoitu. Paikalliset jannut hyppii sillalta maksua vastaan ja teinitytöt kuolaa atleettisten hyppääjien perään. Alue on kyllä aika hakkasen näkönen paikka sisältäen pienen, mutta hyvin idyllisen Mostarin vanhan kaupungin. Myös Unescon perintökohde nykyään.

Mostar on aika pieni kaupunki ja sen ehtii kyllä hyvin käymään läpi päivässä. Vanhan kaupungin lisäksi voi tutkailla pystyynkuoleita talontorsoja pommiusten jäljiltä. Mostarissa tällasia taloja tuntuu, ihme kyllä, olevan vielä enemmän ku Sarajevossa. Paikkapaikoin pystyy melkein aistimaan jopa aavekaupunkimaista tunnelmaa. Hämärää mennä sisään jumalattoman kokoseen talon rotiskoon, kun samalla pystyy kuvittelemaan, että okei tässä on ollut pyörivä ovi, tää tila on selvästikin ollut joku rätti ja lumppu kauppa, tossa on ollut hissit yläkertaan jne.

Oltiin ehkä vähän huonoon aikaan Mostarissa, kun turistikausi on käytännössä kokonaan ohi, ei oikein jengiä enää hirveesti. Paras aika ois varmaan tulla loppukesästä, kun suurimmat turistiluamat on jo kaikonneet, mutta silti on vielä jengiä. Ei pystytty menemään Ali Baba night clubiin, mitä oli kovasti hehkutettu, koska se on vaan kesällä auki. Kuultiin kuitenkin, että paikka on lähellä sitä joen ylittävää maailmanperintösiltaa jossain luolassa siinä joen varressa. Kuulemma koko Balkanin makein mesta, ois kyl todellakin halunnut nähdä sen mut ehkä sit hamassa tulevaisuudessa. Mentiin sitten johonkin Oxygen-night clubiin, mikä on kuulemma ainoo mesta tähän aikaan vuodesta, missä on jengiä. No se oli aika peruspaikka täynnä peruksen näköstä jengiä. Mä lähin vähän aikasemmin nukkuun, koska olin ajovuorossa seuraavana päivänä. Hude oli kuitenkin saanut selville juteltuaan paikallisten kanssa baarissa, että kaikki se peruksen näkönen jengi oli suurimmaks osaks muslimeja :D Mostarissa on vähän erilaisia muslimeja, harva käyttää huiveja ja ne vetää keittoo ja harrastaa esiaviollista seksiä siinä missä kaikki muutkin, siinä ei Koraanit paljon paina. Hude oli myös kysynyt, mitä ne tekis jos ne sais esim. Ratko Mladicin käsiinsä. Nylkeminen ja sen jälkeen suolassa kierittäminen oli vastauksena! Tosin useimmille varmaan riittäis, että äijä saatais Haagiin, kuten kollegansa Radovan Karadzic.

Balkanin kierroksen vikana päivänä pistäydyttiin vielä Mostarin lähistöllä sijaitsevilla vesiputouksilla. Hakkanen mesta, ehkä 30 metriä korkeet vesiputoukset muodosti puolikuun muotoisen kaarteen ja pienen lammen sen alapuolelle, johon pystyi menemään uimaan. Vesi oli kyllä perkeleen kylmää aluksi, ehkä 13-14 asteista, mutta meitsi uiskenteli urhoollisesti vesiputousten alla viitisen minuuttia. Ehdottomasti kyllä makein mesta, missä oon ikinä ollut uimassa. Kun oli hulissut vedessä vähän aikaa ja sai kropan lämpimäksi niin uiminen siellä oli kyllä uskomattoman freesiä. Täytyy olla Peterin kaa samaa mieltä ja todeta, että uiminen tässä mestassa on maailman paras darran parannus lääke. Peter oli täällä nyt jon toista kertaa parantamassa darraa :) Vesi on tässä paikassa aina yhtä kylmää, myös kesällä, koska vesi tulee suoraan vuorilta.

Tän jälkeen päräytettiin sitten takas Ljubljanaan ja oltiin perilla loppujen lopuks kolmelta su ja ma välisenä yönä. Samalla meni sporttifarkun mittarissa 200 kiloo rikki. Kyllä varmaan muutama kilo vielä tulee. Seuraavaks varmaan Itävaltaan, Liechtensteiniin, Sveitsiin ja Italiaan ;) No, mun broidi tulee tosin käymään tässä välissä.

Ai jai jai.. joutuu huokaa. Eilen tultiin Granska Goran "Get to know each other weekend"istä ja huomen aamul lähetään paahtaan kohti Belgradii. Hektistä tää elämä täällä Balkanilla. Täytyy kirjottaa jotain menneestä viikosta tänne, kun ei ton Serbian ja BOsnian jälkeen kuiteskaan muistais enää mitään.

Mitäs täs nyt onkaan tapahtunu sitten sen viimesimmän car accidentin. Se tais olla viimesin asia blogissa viimeks. Ei oo kyl mitään hirveen erikoista paitsi tietty toi Granska Gora. Huden tyttöystävä Essi tais tulla sillon 17.10 tänne Ljubljanaan... joo. Mentiin sitten sinä iltana sellaseen paikkaan täällä kun Metelkova, koska oltiin kuultu että se on aika omalaatuinen keitotusmesta. No niin olikin! Mulla oli käsitys, että se on joku baarikatu, minkä varressa on kaikenlaisia erityylisisiä baareja. No.. ei nyt aivan niinkään. Metelkova on noin puol kilsaa keskustasta oleva alue täynnä ränsistyneitä hökkeleitä, parakkeja ja jotain varastohallin tyylisiä tönöjä, jotka on kaikki bommattu täyteen graffiteja. Kaikissa tönöissä oli käynnissä omat bileet, missä DJ soitti musaa ja jengi heilu paksun röökisavun keskellä. Sisään sai mennä omien keittojen kanssa. Ihmeellisiä mestoja täältä kyllä löytyy, täytyy myöntää. Omien keittojen kanssa sisään! :P Ei kyllä oltu alueella kauaa, ei ehkä ihan mun tyylinen mesta(t). Reippaana urheilijanuorukaisenahan en polta :) joten ei tullut oikein viihdyttyä siellä savusumun keskellä. Vois sinne ehkä vielä mennä uudestaan käväseen niin sais alueesta jonkun kokonaiskuvan. Semmosta hipin ym. viherpiipertäjän näköstä porukkaa sielä pyöri maihareissa ja kaulahuiveissa. Ei kannata loukkaantua, joku on ehkä saattanut huomata pienen huuomorisävyn tässä blogissa, ainakin yrityksen siihen suuntaan. :)

Seuraavana päivänä kävästiin kiipeemässä Krvavecin vuorelle, tais olla jotain reilu 1,8 kiloo korkee. No siis autollahan ajettiin varmaan tonnineljäänsataan, ei oltu sentään sekasin. Komiat oli maisemat, Mestassahan on myös laskettelukeskus ja paikka on 30 km päässä Ljubljanasta. Hiukan kummastutti miks rinteet loppuu siihen tonnineljäänsataan vaikka matkaa alas olis vielä kilometrikaupalla kun lisää pari mutkaa rinteeseen. Rinteitä ei muutenkaan ollu ku jotain 10. Surullista siis hulppeista maisemista huolimatta. Ei voi preferoida ainakaan tätä mestaa, kun siirtyy hiihtopummiks joulun jälkeen. Täytyy varmaan mennä Italiaan, kuolleen oikeistohomon maassa on niin haljasen kallista, että siitä en tiedä, tietty siellä on kyllä varmaan aika käsistä lähtevät rinteet. No onhan täällä Sloveniassakin vielä mestoja, Mariborin lähellä ainakin, siellähän skabataan kiehisten maailmancuppiakin.

Essi ja Hude pakeni sitten 19.10. la ja su välisenä yönä junalla Roomaan ja Firenzeen viideks päiväks. Mä jäin tänne Bojojojoingiin, niinku In Your Honor sanoo, pitämään mainetta yllä. Ei oikeestaan mitään ihmeellistä sitten muutamaan päivään. Hude lähetti Roomasta viestin, jossa luki että siellä on melkein jotain +30 lämmintä. Kyllä se vähän söi, kun Ljubljanassa on kuitenkin aika Suomen tyylinen ilmasto, no on jonkun verran lämpimämpi. No käytiin me Peterin, Allanin ja Audreyn kanssa kävelemässä lake Cerknicassa, siis järvessä, 40 km Ljublista rannikolla päi. Niin siis siellä ei ollut vettä, koska järven alla on jotain ihme luolia ja vesi katoaa sinne. Tai siis oli jonkun verran, niinkuin pieni lampi, josta lähti joki joka loppui muutaman sadan metrin päähän, josta vesi ei enää mysteerisesti tuntunut menevän mihinkään. Mutta järvi oli siis aika Pr'skeleen iso, joten jengiä oli vaeltamassa/harhailemassa sen pohjalla, missä siis pystyi kävelemään. Järvi on täysi kuulemma vain keväällä tulvien aikaan ja voi täyttyä jopa päivässä. Se ois aika hakkasta nähdä, koska järvellä riitti pituutta ja leveyttä useampi kilometri. Käytiin sitten vielä tsekkaamassa nearby linna, niitä on Sloveniassa ku puolukoita jossain. Ihan makeen näkönen, joku Hapsburgien suvun entinen kesämökki. Kyl Suvisaariston mökitkin kalpenis. Sinne ei kyl päässä sisään kun oli remontissa just nyt, mutta linnan takana oli pieni lampi korkeiden kallioiden välissä, jotka muodostivat solan. Solan perällä kallion kyljessä oli pieni kivinen tönö, josta meikä tietty halus mennä ottaa valokuvan. Alko olla jo aika hämärää, otin pari kuvaa ja olin melkein ehtimässä oviaukolle mennäkseni sisään ku sieltä alko yhtäkkiä pärähtelemään lepakoita, jotka jäi hulinoimaan edestakas siihen lammen ylle ja sen tönön ympärille. Oli ihan makee kokemus, mutta toisaalta aika hasardi, kun ne lepakot lenteli jostain 30 cm päästä. :P

Arkipäivät menneestä viikosta meni ilman sen ihmeempää mainitsemisen arvoista. Tosin torstaina, joka tuntuu olevan aika musta autoilu päivä mulle, sain sakon, kun ajoin sulkuviivan yli ja kytät sattu tulee sitten juurikin siinä kohtaa vastaan. Kyllä taas söi hetken aikaa, koska eka ajatus oli, että taas palaa sata tai kakssataa grammaa taivaan tuuliin. Loppujen lopuksi lähdin kuitenkin iloisena sakkopaikalta, koska sakon suuruus oli 20 eskobaarii, uskomaton läppä siis. Melkein repesin, kun kyttä sano summan mulle. No ei se sitä seteliä kyllä omaankaan taskuun pistäny, koska sain kuitin "ostoksesta". Homma piti kuitenkin maksaa käteisellä samantien, en tiedä mitä ois käyny jossei mulla ois ollu sopivaa rahaa. Ois pitäny varmaan kysyy: "Do you accept Visa Electron? :P

Viikonloppu! Viikonloppu! Viikonloppu! On viiiiikonloppu eessä taas! Ja syksyn käsistä lähtevin Erasmuskeittoviikonloppu edessä. Pe illalla oli Sangriaparty ja la iltana Sovietvodkaparty. Paikka oli siis Granska Goran skivillage 1,5 h päässä Ljublista lähellä Itävällan ja Makaroniankin rajaa. Kokonainen hostelli oli varattu 150 sekopäisen erasmuksen käyttöön. Mä olin samassa huoneessa Peterin ja yhen toisen puolalaisen Mateuszksen, hollantilaisen kiehisen Jantaenin ja portugalilaisten kiehisten Ritan ja Andrean kanssa. Oli kyl todellakin 75€ arvonen viikonloppu. Hudella oli porukat just käymässä niin jäi tää kohokohta väliin, harmillista, harmillista. Ei jaksa kirjoittaa kaikkea tapahtunutta, mutta mainitaan nyt ainakin hämmästyttävä yhtäläisyys katalaanien ja suomalaisten keitotustapojen välillä tai oikeammin katalaanisen ja NiKyläisen keitotuskulttuurin välillä. Samoja asioita ne Barcelonan pojatkin tuntuu tekevän. Molempina öinä nimittäin joskus viiden kuuden välissä tapahtui niin sanottu katalaani-invaasio eli jätkät paukkas sisään kaikkiin mahdollisiin huoneisiin missä oli ovi unohtunut lukitsematta, niin myös meidän :P Sitten kasa lähimmän uhrin päälle ja Barcan kannatuslaulu raikas niin kovaa kuin ikinä mahdollista. Meidän huoneessä lähin uhri olin minä :) No se oli toisaalta ihan hauskaa, mutta seuraavana yönä ovi pysyi lukittuna, vaikka puoli kuuden aikaan tuntui taas, että jätkät tulee ovesta läpi. Toinen yhtäläisyys oli hetken mielijohteesta tapahtuva jauhesammuttimien käyttöharjoitus. En ollut näkemässä, koska olin jo nukkumassa, mutta Peter kertoi, että Dani, ehkä koko viikonlopun sekopäisin jätkä, katalaani, oli tyhjentänyt koko sammuttimen ekassa kerroksessa ja kaikki oli ihan valkoista, ei nähnyt mitään eikä pystynyt hengittämään. :P No jälkilasku, kuten omalla kokemuksella pystyi arvaamaan oli aikamoinen. 3 kiloo. 3000 eskobaarii. En tiedä kuka sen maksaa, en minä ainakaan, mutta kaikkien piti kyllä maksaa paluumatkalla bussissa 3 euroo siivous/korjauskustannuksia. Uskomatonta, että tällänen meininki voi olla Granska Gorassa joka vuosi, miten se hostellin omistaja jaksaa katella tätä touhua, sillä tutorin sanoin sitä kolmea eunaria maksaessa: "Toilets in the downstairs were completely destroyed and some other places also!" :P Kaikesta tästä huolimatta viikonloppu oli todella hauska ja todellakin rahan arvoinen (Y)

Nyt koisii ja huomenna Serbian miinakentille :P no ei täytyy pysyä pääteillä niin pysyy sporttifarkussa renkaat ja itellä jalat tallella!

Lehto mälläs auton, tai oikeestaan lehto mälläs auton, hude mälläs auton ja sit viel Lehto mälläs auton :D Ei kyl tiedä pitäiskö itkee vai nauraa. Tuli otettuu mälläystilasto haltuu hudelta tai oikeestaan tilanne on 2-2, mut mul on hulluin smashi hallussa. No siitä tuonnempana. Koitetaan nyt saada tää blogi ajan tasalle kronologisessa järjestyksessä. Eli tästä eteenpäin raportointi jatkuu ilman Road Tripin co-travellereita Jaakkoa, Juhania, Petteriä ja Kalervoa. Mutta uudet sivuosavirtuoosit tulevat varmasti tutuksi. Kaikennäköstä ehtiny taas tapahtua.

Täytyy alottaa tällä kertaa pienellä rätinällä vaikka noi paperisodat onkin jo voiton puolella. Kaks tai kolme ekaa päivää täällä Ljubljanassa Road Tripin jälkeen ollaan vaa ravattu Ikonin kaa toimistosta ja virastosta toiseen. Student Dormitory Officessa, dormitoryssa, international student officessa, jossain uitun ulkomaalaisvirastossa, yliopiston päärakennuksessa, faculty of economicsissa, faculty of administrationissa jne jne. Noi student dormitoryt ollaa jo feidattu, koska ne oli aika hirveet läävät. Suihkuista ei aina tullu lämmintä vettä, mun kylppärissä oli joku muurahaisten valtatie ja huden kämpässä haisi ihan uskomattoman hirveälle, jotai hometta tms. ummehtunutta settiä. Asuttii siis samas betonibunkkeris viikko, hude 4.kerroksessa neljän flatissa kaks tyyppii aina yhes huoneessa ja meitsi samanlaisessa 6.kerroksessa. Oltiin nii myöhää liikkeellä ettei päästy enää samaa huoneeseen. No se siitä, ei tarvi mennä sinne enää ikinä! :P

Osasyyllinen kaikkeen säätöön on ollut Suomen surullistakin surullisempi murheen murtama Kela, joka ei ole onnistunut vieläkään toimittamaan mulle saati hudelle Eurooppalaisen sairasvakuutuskorttia. Se pitää nimittäin näyttää ulkomaalaisvirastossa, että saa oleskeluluvan tähän maahan. Kolme kuukautta saa olla, mutta jos on pidempää niinku me nii Eurooppalaiskortti kuuluu näytettäviin dokumentteihin. Kortin saamisella ei nyt onneks vielä oo kiire ku ei oo vielä hirveen lähellä toi kolmen kuukauden raja. Tosin viimeset 4 kk oo yrittäny saada sitä korttia kelasta. Kelan sivuilla kortin saaminen näyttää melko helpolta. Soittaa vaa palvelunumeroon ja viikon parin päästä pitäis tulla postissa kotiin. No näin teinkin jo kesäkuussa ja kelan tantta toisessa päässä sanoi juurikin niin, että kortti tulee lähiaikoina postissa kotiin. Unohdin asian sen jälkeen, mutta kun tulin ekalta Keski-Euroopan kierrokselta elokuun puolivälissä huomasin ettei mitään korttia ollut näkynyt missään. Soitin kelaan ja ne oli ihan pihalla mitä pitäis tehdä. Lopulta ne käski mun soittaa meidän yliopistolle ja kysyä mitä pitäis tehdä. Pikkasen ihmetytti mitä helvettiä yliopisto tähän liittyy. Soitin Vaasaan ja eihän ne mistään mitään tienneet, lupasivat kuitenkin selvittää mistä on kysymys. Myöhemmin soitettiin Vaasasta takaspäin ja sanottiin, että mun pitäis lähettää jotain lomakkeita kelaan, koska olin muuttamassa ulkomaille. Juupa juu. Hienoa, Kela olisi ehkä voinut informoida minua tästä asiasta jo silloin kun ekan kerran soitin sinne. No nyt oli lähtö jo niin lähellä Road Trippiin, että en ehtinyt palauttaa lomakkeita Kelaan, mutta nakitin faijan viemään paperit ja postittamaan kortin tänne Sloveniaan sitten kun se tulee. Faijalla oli kuitenkin käynyt totaalinen jäätyminen nyt kun kuukautta myöhemmin täältä soitin Suomeen niin eihän se mitään ollut muistanut viedä :P Faija vei siten ne paperit ja nyt kai sitten viimein kaikki maailman lippulappuset mitä kela tarvii niin pitäis olla niillä ja se kortti pitäis nyt kai tulla ”lähiviikkoina postissa kotiin” :D Saa nähä.

Nyt asutaan sitten astetta paremmassa luukussa. 90 neliön yksityiseltä vuokrattu kämppä. Ihan hieno mesta, yhessä huoneessa asuu puolalainen Piotr (Peter). Tosi rento dude. Toisessa huoneessa asuu saksanchileläinen Allan ja sen ranskalainen tyttöystävä Audrey. Tosi mukavia ja rentoja nekin. Minä ja hude asutaan sitten olohuoneessa, joka ollaan jaettu. vuokra on kilo kuukaudessa koko kämpästä eli 333 per huone ja minä ja hude vielä jaetaan 333 puokkii nii on kyl pelkkä läppä kun asumistukeekin tulee valtiolta ihan hyvin. Oltiin opiskelijatoimistossa haistelemassa private accommodationeita, kun ne tyypit siellä auttaa niissä asioissa. Alko jo näyttää aika huonolta, kunnes yks päivä satuttiin oleen oikeessa paikassa oikeeseen aikaan. Peter oli siellä toimistolla pyörimässä ja etsi kämppiksiä. Se kerto mestasta meille ja lähettii sit katsastaa. Katottii myös yhen Dimitri from Belgium kämppä mut tää oli parempi ja viihdytty on nyt kun on viikko vierähtäny täällä.



Viikko sitten la 4.10 oli heti ns. House Warming Partyt. Ihan hyvin oli jengiä, kun Peter hulluna haistelijana oli järkänny tänne pari suomalaiskhiesiä, Jennin ja Tiian Lahden amiskorkeesta. Lisäks paikalle pärähti aikamoinen posse ranskalaisia erasmusjäbiä. Ranskaliset on kyl aika vilunkiporukkaa, ei oo kyl välil oikee mitää tapoja. Ne pölli multa litran bissee jääkaapista. Apua! Hirveetä! No joo ei se niin paha juttu oo, mut kysymys onkin periaatteesta. Jannu käy hakee jääkaapista puolen litran tölkin ja tulee juomaa sitä mun nenän eteen. Tiesin että se on mun, koska kellään muulla ei ollu sen merkkistä bissee. En jaksanu alkaa rätisee siitä, ajattelin vaa et sanon sit baarissa sille et voi tarjoo mulle bissen ku siemas mun kämpillä. Mut sit jätkä ei ees lähteny baarii, seuraavana päivänä pyytää Facebookissa frendiks :D Yhet toiset ranskalaiset sentään kysy et voiks noita jääkaapissa olevia bissejä juoda ja sanoin et älkää juoko ainakaa sitä yhtä punasta, koska se on mun vika. Viiden minuutin päästä menin kattoon nii kadonnuhan se oli sieltä. No joo pikku juttu loppujen lopuks, mut tietää ainakin varautuu ens kerralla jos on ranskalaisia talossa :P

Seuraavana päivänä, perussunnuntaijumitusdarrapäivä, käytii eläintarhassa ku ei keksitty muutakaa. Yks suomalainen Sara Haaga-Heliasta halus tulla messii ku sillä ei ollu kans muutakaan tekemistä. Eläintarha ihan ookoo, jos ois vaa nähny jotai eläimiä. Kaikki tuntu olevan jossai piilossa. No nähtii me norsu, karhui ja pari kirahvii, jumalauta ne on korkeita :O Sit mentii viel illal leffaa basicbenstillerleffa Tropski Vihar eli Tropic Thunder. Makso alle 5 euroo joten ei paha.

6.10. maanantaina raahauduttii ekan kerran oppitunnille. Socio-economic development and contemporary Slovenia alko. Maikka oli just rento, vanha ukkeli joka höpisi niitä näitä. Aika läpältä kurssiltä vaikutti, 6 bojoo kilahtaa siitä aika vaivatta. Kerran viikossa luento, tentti ennen jouluu true or false tai monivalintaperiaattella ja yhen luennon aihe on mm. Slovenian celebrities ;) :D Ministeriä voi ehkä hieman syödä, terveisiä vaan Vaasaan!
Ma illal oli taas perus Parlament Pub meininki eli kaikki erasmukset hirvees tikis. Neljän euron Long Island Ice Teat on aika kovia. Jatkettii vielä sieltä johonki toiseen mestaa mikä oli kuuteen asti auki. Luvattii ittemme messii benjihyppyy 12.10. kun puhuttii yksien liettualaiskiehisten kaa. No ohan siitä benjihypystä jo aika kauan jauhettukin. Kun kuudelta aamulla pääsee vasta nukkuu nii jää todennäkösesti seuraavan päivän enkun ryhmä väliin. No en oo sit vissii käymäs sitä enkun jatkokurssia täällä, kun menee aika nopeesti noi ryhmät täyteen täällä kuulenma. No iha sama. Hudeltakin jäi Union Pivovarnan Brewerykierros ti klo 12 välii. Union ja Lasko on Slovenian tunnetuimmat bissemerkit, hullu duopoli. Mä en ollu ehtiny ees ilmottautuu sinne. No se järkätää uudestaa marraskuussa. Pitää mennä ku saa ilmast keittoo ;)

Torstaina 9.10. lähettii uusien kämppisten kaa heti viikonloppureissuu Slovenian ja Kroatian rannikolle. Säät oli otolliset, plus kahtakymmentä, nii kannatti hyödyntää noi rannikkokohteet nyt vielä ku on lämmintä. Uskomatonta miten voi ilmasto muuttuu niin paljo. Ljubljanasta ajettii sata kilsaa Välimeren rannikolle ekaks Koperiin niin oli ku ois Etelän lomalle tullu. Slovenian, sinänsä surullisen lyhyt rannikkopätkä 47 km kun Kroatia ja Italia on pöllinyt kaiken, on ihan samannäköstä haljasen makeeta kuin Kroatiassa. Ihan shortsikeleissä sai vetää. Koperista siirrytiin mättöjen jälkeen suoraan 15 km päässä olevaan Piraniin, mistä saatii hostellihuone. Onnistuin mällää autoa hieman kivimuuriin, kun ajoin Piranissa johonkin uskomattoman ahtaaseen umpikujaan ja auto oli pakko saada ympäri. Takalokariin kuskin puolelle tuli pikku skraidut. Pärähdettiin Piranin pittoreskiin 4000 asukkaan kylään kyllä mahdollisimman oikeaan aikaan. Piranissa ja viereisessä Portorozin kylässä oli menossa Space for Games: 15th advertising festival and media meeting. Pääs vähän haisteleen ehkä mahdollisen oman tulevan alan bilemeininkiä. Edellisenä päivänä meidän tulon jälkeen siellä oli just ollut Polish Party, ois ollu varmaa aika passeli Peterille. Nyt oli sitten vuorossa Romanian party, ilmaseks sisään, ilmaseks pikkusuolasta, finlandiaa, jack danielsia, romanialaista bissee ym. niin paljon ku jakso vetää. Bilepaikka oli meren rannalla ulkoterassilla vois melkeen vertaa Barcelonan LaTerazzaan, huikeeta oli!



Seuraavana päivänä mentiin vielä Portoroziin ottaa brunaa ja meressäkin pysty vielä uimaa, ei enää huippulämmintä vettä, mutta ehkä jotain +20 asteista. Illaks ajettiin Kroatian puolelle Pulan kaupunkiin. Hostellissa asusti kaks sveitsiläiskiehistä, jotka Peter onnistu haisteleen meidän messiin baariin. Vähä niinku Bolognassa. Pulassa ei kyl ihme kyllä ollu kuin yks mesta auki, jossa oli vähän enemmän jengiä ja sielläkään ei päästy kunnolla sisälle, kun siellä pauhas joku hiphopartisti ja ois pitäny maksaa jotai 30 eskoo siitä. Oltiin sit rokkipuolella. Paljastu sit sekin, että ne sveitsiläistytöt oli vasta 15- ja 16-vuotiaita. :P Oli kyl aika hakkasii, Lazlow ois varmaan miettiny minkä näkösii ne on 2 vuoden päästä.

Sueraavana päivänä tultii bäkkii Ljubljanaan. Oli pakko nollaa lauantai, koska oli just vetäny kaks päivää keittoo ja su aamuna olis edessä benjihyppy. Jotenkin ei osannu hirveesti jännittää sitä benjihyppyy paitsi sit tietenkin kun päästiin sinne sillalle, mistä hypittiin. Benjihyppypaikka oli erittäin lähellä Italian rajaa Nova Gorican kaupungin tuntumassa. 55 metriä korkea silta kaartuu turkoosin värisen joen yli. Joutu kyl pari kertaa huokaa kun katteli siinä jengin hyppyjä. Meillä oli messissä Huden kanssa liettualainen kiehinen Vilija, joka hyppäs ekana. Ei edes hirveesti kirkunu. Toisena hyppäs Hude, joka veti hypyn itselleen ominaisella tyylillä karjuen niin kovaa kuin pystyi käsien ja jalkojen heiluessa edestakas. Mun piti ottaa videoklipille molempien hypyt niin ei ehtiny tajutakkaan kun oma vuoro tuli heti perään. Jälkikäteen täytyy sanoa, että homma ei ollut todellakaan niin paha kuin mitä voisi kuvitella. Loppujen lopuksi aika läppä. Uskomattoman hieno kokemus, vapauttava, tuli sellainen fiilis että tähän vois jäädä koukkuun. Täytyy varmaan joku päivä lähteä Uuteen-Seelantiin ja vetää se maailman korkein benjihyppy, tais olla 110 metriä! Illalla vielä sitten hude mälläs auton rekan kylkeen yhen ravintolan parkkipaikalla aiheuttaen pienen lomman siihen samaan vasempaan takakulmaan kuin meitsi muutamaa päivää aikasemmin, tosin nyt hieman korkeammalle. Näin ollen hude vankisti asemiaan mälläystilastossa, toistaiseksi :D:P

Muutamaan päivään ei sitten tapahtunutkaan mitään mainitsemisen arvosta, kunnes eilen torstaiaamuna rysähti. Lähdin autolla kouluun Peterin kanssa ja ehdin ajaa alle kilometrin, kun rysäytin jo edellä ajavan Toyota Yariksen perään, joka oli pysähdyksissä, koska edessä oli tietyö ja vain vastaantulevien kaista oli käytössä. Koska sporttifarkku on aika mörssäri niin onnistuin pukkaamaan Yariksen vielä sen edessä olevan uudehkon BMW 530 persuksiin. Meillä on nyt käytössä autotalli ja olin laittamassa autotallin oven kaukosäädintä kuskien penkin ja pelkääjänpaikan välissä olevaan boxiin, Peter avasi luukun mulle ja laitoin niitä sinne samalla katsoen boxiin, kun nostin katseen oli jo liian myöhäistä. Ehdin jarruttaa vähän, mutta perseeseen ehti rysähtää. Sai kyllä sanoa shitfuckin muutamaan kertaan. Uskomatonta kyllä Yarikseen tahi bemariin ei tullut paljon mitään näkyvää damagea, yariksesta putosi rekkarit. Sporttifarkku meni sen sijaan aika roisiin kuntoon, uuden etupuskurin saa hankkia, koska nykynen on aika tuhannen puolukan palasina. Tsägää oli kyllä, sillä valoumpiot on edelleen täysin ehjät, samoin konepelti ihan kunnossa eikä turvatyynykään lauennut, se ei olis ollut kovin freesii :P Hyvin meni myös siinää suhteessa, että jannut joihin törmäsin puhuu molemmat hyvin englantia eivätkä olleet edes vihaisia, heitti vaan läppää, että "you know, there's better ways to get to know to new people". Ei kyl tienny siinä kolari paikalla pitäiskö itkee vai nauraa. Täytyy varmaa pikkuhiljaa alotella tota auton korjausprosessia, kun pitää Tapiolaankin sitten lähetellä taas kaiken maailman lippulappusia.. 150 grammaa tais tosta mällistä mennä kyllä meitsin piikkiin. Sääliks käy johtaja-autoa, ollu niin luotettava tähän asti. Ihan ajokuntonen vieläkin, mutta aika brutaalin näkönen alkaa olla. :D

Hudelius lähtee huomennä Roomaan ja Firenzeen ja tulee ens pe tai to takas, kun sen porukat tulee tänne sit viikonlopuks. Ens viikonloppuna on edessä tän syksyn isoin Erasmusparty Granska Gorassa, jos onnistuu ajoissa saamaan lipun sinne. Joutuu varmaa nöyrtyy Villen all inclusive -meininkiin, koska toi keissi on sillä periaatteella. Tosin ei paha, 70 eurolla majotus viikonlopuks ja ilmaset keitot ja mätöt myös. Jotai omia DJ:tä, vodka party, sangriaparty jne jne. :D

Nyt pitäis olla blogi ajantasalla vähäks aikaa!